Jäin aamulla melkein bussin alle. Sanottakoon että kuski ei arvostanut. Ehdin sentään silti kyytiin ja pääsin melkein ajoissa enkun luennolle. Puhuivat kovasti asioista joista en tiennyt mitään, joista muut oppilaat tiesi. Nähtävästi pitäisi olla suorittanut jotain muuta ennen tuota kurssia jotta voisi mitenkään tuurillakaan kuvitteellisesti melkein pärjätä.

Melkein voisin siis sen kurssin jättää sivuun, päätettäväksi jää vain, ilmotanko tuosta erikseen sille opettajalle vai jätänkö vain menemättä.

Löysin sentään kerrankin muistitikun jonka sisältö ei mitenkään anna vihjettä omistajaan eikä ole sellaista olennaistakaan että sen omistaja ei pärjäisi ilman. Moraalinen dilemma, pidänkö tikun? Ehkä.

Paska aamu, voisikohan jonnekin jemmautua nukkumaan.

Tänään oli viimeinen tunti muodollisia kieliä. Se on siis matematiikkaa ehkä, tavallaan toisaalta tietojenkäsittelytieteitä. Joka tapauksessa pakollinen kurssi kumpaakin opiskeleville. Viikon pikaluento ei kertonut mitään järkevää, mutta mitäpä sitä järkevällä tekisikään.

Tuli tämänpäiväisellä luennolla sentään jännä huomio esille, tyyppiä 0, 1, 2, ja 3 olevia kieliä on numeroituva määrä, eli äärimmäisen vähän verrattuna kieliin kaikkiaan. Kysehän on nyt Chomskyn jaottelusta siis (iso nimi, tiedän tuntevani tämän nimen mutta en äkkiä osaa sanoa misät tarkalleen).

Niin, tyyppiä 0, 1, 2, ja 3 olevia kieliähän on äärettömästi. Mutta se on silti hirveän vähän verrattuna kieliin yleensä, joita on sentään ylinumeroituva määrä.

Kyse on mahtavuudesta. Jotkin joukot on mahtavampia kuin toiset. Otetaan vaikka kokonaisluvut, vieläpä positiiviset kokonaisluvut. Ne on aika helppo numeroida, sanotaan että 1 on luku numero yksi, ja 2 on luku numero kaksi ja niin edes päin äärettömiin asti. Numeroitu. Pienellä vaivalla voi numeroida myös koko kokonaislukujen joukko, tai vaikkapa rationaalilukujenkin joukko.

Helppo nähdä, että rationaalilukuja on enemmän kuin kokonaislukuja (no, niitä on kumpaakin äärettömästi, mutta jos kysytään vaikka kuinka monta kokonaislukua on nollan ja ykkösen välissä (0) ja kuinka monta rationaalilukua (ääretön) niin siitähän sen huomaa). Samalla tavoin tarkasteltuna voi myös ymmärtää, että reaalilukujakin on enemmän kuin rationaalilukuja. Tiettykin, kerta kaikki rationaaliluvut on reaalilukuja ja sitten päälle voidaan vielä lisätä vähemmän rationaaliset niin kuin neliöjuuri kaksi. Ja kompleksilukuja vielä enemmän kuin reaalilukuja, jos siitä lähdetään.

Jotkin joukot näet vain on mahtavampia kuin toiset. Se missä menee mielenkiintoiseksi, on todennäköisyyslaskenta äärettömässä, joka tunnetusti on vähän perseilyä. No, jos otetaan koko reaalilukujen joukko ja arvotaan niistä yksi, siis kaikista mahdollisista reaaliluvuista. Mikä on todennäköisyys osua kokonaislukuun? Entäpä rationaalilukuun? Vastaus on tietenkin nolla prosenttia. Siellä on äärettömän monta sopivaa vaihtoehtoa, mutta myös äärettömän monta epäsopivaa, ja tämä jälkimmäinen äärettömyys nyt sattuu ikään kuin tavallaan olemaan isompi sitä ensimmäistä (ei siinä että ääretöntä isompi mikään voisi olla),

Että hajottakaa siihen ajatusleikkiin päänne. Tästä minä sitten ehkä joskus valmistun, ja menen kiusaamaan lukiolaisia samalla sepityksellä.

Olin taas viikonlopun kouluttamassa. Ostimme ainakin 5 kaalinpäätä ja 5 kiloa porkkanaa liikaa. Hieman muitakin asioita toki, selityksenä pitkälti se että uudet apparit oli niin pieniä, eivät ne syöneet samalla tavoin kuin vähän pidempään olleet. Kaikki ruoka mikä tehtiin onnistui hyvin, vaikka jauhelihakastikkeen kanssa oli vähän tuskaista vääntämistä välissä. Hedelmäsalaatti erityisesti meni kuumille kiville.

Viime merkinnän ja tämän välillä on muun muassa ollut joulunaikaa. Ja siis joululomallahan olin jo sen kirjoittaessani, nyt vähitellen enää en ole. Väliin mahtui myös jo 22. synttärit, pieni kasa kasarileffoja (7 kappaletta joista jo 4 katsoimme), nintendoa (onpas nyt kasaria) ja mitähän vielä. Joku Miksukin kävi viikon ajan kylässä, ehkä 6 eri lautapeliä, Fairytalea pelattiin lyhyyden takia selkeästi eniten. Kuka voitti mitäkin, Hanna ja Emli aika usein jätti minut ja Miksun taakse kun pohdittiin miten tiputettaisiin toisiamme. No ja taidolla toki myös.

Ihan hauskaa on ollut. Paitsi se ei ole ollut, kun liiallinen pakkanen päätti sanoa että naks, ja se sanoi sen minun polven kautta. Kolmatta päivää valtavan kipeä, kylmä tekee sille pahaa, rappuset tekee sille pahaa, ja kylmät rappuset (siis ulkosemmoiset daa)  ylöspäin on jotain aivan uskomatonta. Jos huomenna vielä jatkuu, menenen lääkärille.

Olen nukkunut kolme tuntia kotiinsaapumisen jälkeen, tekisi mieli nukkua lisää. Pitäisi sen sijaan lukea Marlowen Doctor Faustus.
 

Kello on nyt 19:40. Menin nukkumaan kahdeksalta aamulla, heräsin aika tasan seitsemältä.

Tälle täytynee tehdä jotain, ei ole hauska läppä että kadottaa kokonaisen päivän hmm. Ensi yönä menen nukkumaan kahdelta ja herään kello kaksitoista. Päätös, eiks jeh?

Minua saa tökkiä siihen aikaan, jos en meinaa nukkumaan alkaa itse.

Huomautuksia

- Pelissä on kolme osapuolta,

Pelaajajokaeitiedäolevansapelaaja, eli Pelaajajokaeitiedä, eli Pelaaja, joka ei voi voittaa
Aikamatkaaja 1, eli Aikamatkaaja, joka voi hyvin olla kaksikin pelaajaa jotka kulkevat yhdessä, tällöin molemmat pitää saada kiinni kolmannen osapuolen voittaakseen
Loput aikamatkaajat, eli Matkaajat

- Scotland Yard on osainnoittaja.

Se huomautuksista. Nyt selitän pelin.

Ensinnäkin, tarvitsemme pelaajan joka Ei Tiedä Olevansa pelaaja

vaatimuksia Pelaajallejokaeitiedä:
- Asuu isossa kaupungissa (pelikaupunki, lähinnä helsinki)
- Tuntee paljon ihmisiä jotka tuntevat tämän nimeltä
- On erikoisen niminen (siinä määrin ettei niitä Helsingin kokoisessa kaupungissa montaa ole)
- On tarpeeksi erikoinen, jotta
 a) arvostaisi olevansa mukana tietämättään
 b) kukaan ohjaisi hyvin hämmentäviä ihmisiä sen luo

Sitten esitellään konsepti

 Aikamatkailijoita tulevaisuudesta

Aikamatkaajien taustaa:

- Ovat oppineet kaiken nykymaailmasta suunnilleen Frendien ja Kauniiden ja Rohkeiden kautta, ynnä muiden satunnaismediapalojen mitä tulevaisuudessa on jäänyt nykymaailmasta jäljelle todistamaan
  (tämän osuuden ryöväsin muualta, loput on enemmän omaa)

Ensiksi aloittaa yksi tyyppi, Aikamatkaaja 1, joka

 - puhuu huonoa englantia (opittu tv:stä, sisältää flirttejä, sitcomia ja juonittelua)
 - jolla on rahana amerikan dollareita

 - joka ei tiedä miten liikenne toimii,
   ei tiedä miten nykyvessa toimii,
   ei tiedä miten ruokaa oikeastaan saadaan
 - tietää että kassalla joko kuuluu jutella kuuluvasti muiden jonottajien kanssa omista asioistaan
   TAI yrittää iskeä kassamyyjää ja niin ees päin

- Sitten sillä on toki myös tehtävä
  - Aikamatkaaja 1 haluaa muuttaa tulevaisuuden paremmaksi
  - Aikamatkaaja 1:llä on sitä varten tiedossa nimi

 tässä kohtaa kuvaan tulee Pelaajajokaeitiedäolevansapelaaja

- Pelaajajokaeitiedä on tulevaisuudessa kaikkien tuntema, on muuttanut suuressa määrin historiaa
 - Siksi Aikamatkaaja 1 olettaa kaikkien Pelaajan aikalaistenkin sen tietävän
 - Niinpä Aikamatkaaja kulkee ympäriinsä ja kyselee joka tyypiltä tietääkö ne missä
   Pelaajajokaeitiedä sattuu tällä hetkellä olemaan
 - Tätä jatkuu läpi pelin, Aikamatkaaja menee ympäriinsä, kyselee, käy toki välillä syömässä ja
   vessassa ja mitä kaikkea ja hämmentää ihmisiä käytöksellään ja tavoillaan

- Jos joku osaa ohjata Aikamatkaajan Pelaajanjokaeitiedä luo, tai jos Am1 vaan sattumalta
  siihen törmää, kuuluu Aikamatkaajan estää Pelaajaajokaeitiedä tekemästä jotain mitä se
  on juuri tekemässä, jonka tehtyään Aikamatkaaja voittaa pelin

Sitten otetaan loput pelaajat

- Aikamatkaajia, jotka ihan hivenen osaa toimia luonnollisemmin, mutta ei nekään liian
 - Näiden matkaajien tehtävä on pitää historia ennallaan
 - yrittävät löytää Aikamatkaaja 1:n kaikin keinoin
   ennen kuin Pelaajanjokaeitiedä huomio on kiinnittynyt

   - jos itse vahingossa vaikuttavat Pelaajan toimiin, niin aikamatkaaja 1 voittaa
 - kulkevat ympäriinsä mukanansa valokuva aikamatkaaja 1:stä
   kyselevät ihmisiltä onko ne nähnyt sitä (yhä huonolla englannilla)
 - etsivät ja etsivät, voivat vapaasti jakaantua ja ovat puhelinyhteydessä

- välillä Matkaajat saavat tietää missä Aikamatkaaja 1 sijaitsee hetkellä x
 - Aikamatkaaja 1 lähettää tekstiviestejä ystävälleen tulevaisuudessa, kertoo matkansa
   edistymisestä, loput Matkaajat nappaavat aina kopion

- Jos Matkaajat löytävät ja ottavat kiinni Aikamatkaaja 1:n, ne on voittanut pelin

Mahdollista kivaa: Pelaajajokaeitiedä voisi joka tapauksessa ennen peliä saada tekstiviestin tulevaisuudesta, jossa sitä varoitetaan oudosta hyyppäristä joka ehkä aikoo häiriköidä sitä, ja että sen tällaisessa tilanteessa pitäisi olla kuin sitä ei olisikaan ja toimia täysin niin kuin toimisi muutenkin
 

Ilmeisesti mitä olen selvitellyt, niin jos haluaa halvalla paikkoihin, pitäisi käyttää lentokonetta. Halpalennot on törkyisen halpoja. Minusta tämä on vähän aivotonta, millä ihmeen logiikalla voi olla lentokoneen lennättäminen junan kuljettamista halvempaa? Kyllähän se nyt vähän suorempaan menee, mutta silti.

Okei, sanotaan että haluaisi Ruotsiin. Ei maksa paljoa, laivamatka Turusta Tukholmaan on tyyliin vitosen. Tosin sitä ennen pitää päästä Turkuun, noin 11,50 junalla. Siis jotain 17 euron luokkaa on mennä täältä Tukholmaan. Jossa saakin viettää yön, jos ei halua tulla saman tien takaisin tai kalliisti kalliisti illalla. Ryanairin hinnastoja Tampereelta käsin:

Riika 12,99
Bremen 16,99
Dublin16,99
Edinburgh 16,99
Frankfurt 16,99
Lontoo 16,99
Milano 16,99

Toisaalta jos on Tukholmaan päässyt, on sieltä 55 kruunua (5,25 euroa) seuraaviin:

Berliini
Bremen
Bryssel
Frankfurt
Hampuri-Lyypekki
Karlsruhe-Baden
Klagenfurt 
Krakow
Lontoo
Memmingen
Milano
Oslo
Paris-Beauvais

Arh. Euroopassa pääsee siis lentokoneella halvalla vähän mihin vain. Jos haluaakin mennä junalla ja bussilla? Alle 60 euron en löytänyt ainuttakaan bussia Tukholmasta Kööpenhaminaan. Junia en tutkinut, useamman väitteen mukaan ovat kalliimpia.

Mikä ihme on tässä maailmassa vikana. Kysynpä vaan.

Mutta lentokonetta en käytä. En ennen kuin ne lentää aurinkovoimalla.

Pitäisiköhän tällaisina aikoina nukkua sen sijaan että tutkii reittejä jonnekin Kööpenhaminaan.

Minä olen viimeaikoina tutkinut ja pohtinut vadissa kasvatettua lihaa, eli siis In vitro -lihaa.

Lähinnä tutkivat sitä Hollannissa, osaavat tehdä sitä jo, joskin lähinnä vasta jauhelihamössöä. Parhaimmillaan sen merkitys tulee olemaan valtava, se on eettistä (vatilihalla ei ole tietoisuutta eikä hermoja), ekologista (vatilihaa syötetään luultavimmin jollain levällä) ja jopa terveellistä (lihaan verrattuna, pystyvät säätelemään rasvapitoisuutta ja sellaista).

Ajatus on että lihaa kasvatetaan hieman kuin jugurttia. Heitetään pohjamössö vatiin ja ruokitaan sitä levällä, happea pitää soluille saada, mutta tuo onnistuu sekoittamalla lujaa tai jotain. En tarkkaan tunne prosessia, mutta...

Kaikista perusteista hienoimpaan törmäsin lukiessani wikipedia-artikkelia, kun halusin vihdoin osata vakuuttavammin tästä selittää. Eeppisin hienoin paras argumentti koskaan: Leijonanliha.

In vitro -lihan vuoksi ei tapeta eläimiä. Tarvitaan vain solukkonäyte ja sitten aletaan kasvattamaan. Tämä tarkoittaa, että markkinoille voidaan tuoda käytännössä aivan minkä vain eläimen lihaa mielin määrin, sitten voi syödä krokotiilia, norsua, laamaa tai delfiiniä tai vaikka sitä leijonaa. Tulevaisuudessa tulee olemaan paljon valikoimia lihan suhteen.

Vegaanien hämmentämiseksi voi kysyä söisivätkö, sillä tämä liha on eettisempää ja ekologisempaa kuin suurimman osan niistä kasvissafkat. Liikaa ei tosin sovi hämmentää, ne on ihan symppiksiä.

Ajattelin kirjoittaa pienimuotoisen levyarvostelun. Pitkälti mainostaakseni hienoa levyä, toisaalta tajusin että en oikeastaan ole koskaan kirjoittanut kunnollista levyarvostelua. Kolmantena halusin myös leikkiä otsikoimisella, tiesittekö että jos tekee suomigooglella haun edellisessä arvostelussa mainitusta kirjasta, niin minun blogi on aika hiton korkealla sijalla. Samaa veikkaan tapahtuvan jos hakee tietoa hetken päästä Erik Carlsonista, sillä siitä tyypistä ei ihan oikeasti löydä mitään.

Ja kuka se sitten on? Minä en puhu tästä muusikko-Carlsonista, hänestä en tiedä mitään (Eikä ilmeisesti paljon moni muukaan, mutta hällä sentään on oma sivusto). En myöskään puhu yhdysvaltain armeijan veteraanista, joka kuoli -32 hämmentävän tapahtumaketjun osana, enkä myöskään ruotsalaisesta jääkiekkopuolustajasta, joskin kotimaa siinä kohtaa jo menee oikein.

Minä puhun tästä Erik Carlsonista, joka näyttäisi olevan töissä Ruotsin puolustusvoimissa? Jotain sellaista, kuten näkyy, tieto on aika harvaa. Last.fm osaa hieman paremmin, mutta mitä ilmeisimmin tyypistä vaan ei ole olemassa tietoa. Eihän se edes myönnä olevansa oikea säveltäjä toisaalta, harrastava vain.

Ai että levy piti arvostella?

Oikeastaanhan Dead Piano ei ole vielä levy. Näin ainakin ymmärtäisin, enemmänkin se on jonkinlainen jatkuva projekti josta olisi tarkoitus ajan mittaan muovautua levy. Tarkkaan en tiedä, mitä sille olisi vielä tarkoitus tapahtua, aika kokonaisuudelta se jo alkaa vaikuttaa minun korviini. Toisaalta, hieman yli kymmenen vuotta se on ollut syntymässäkin, että luulisi pikku hiljaa loppuvaiheilla olevankin? No kuitenkin, kyseinen teos siis sisältää sävellyksiä kymmeneltä vuodelta, 11 kappaletta, reilu 40 minuuttia pitkä ja noin puolessa kappaleista on sanat. Nähdäkseni Carlson itse on vastuussa kaikesta musiikista, joskaan tiedon määrästä johtuen en ole varma, korvani pohjalta uskaltaisin veikata että osa soittimista on konesellaisia, piano taitaa olla aito. Myös sekä laulu että satunnainen taustalaulu on Carlsonin itsensä laulamaa.

Se yleisesittelystä, sitten lähdetään tunnelmaan. Piano on selkeästi pääasiallinen soitin koko levyn läpi mikä melkein sopii otsikkoonkin. Ensimmäinen kappale lähtee liikkeelle siis asiaankuuluvasti pelkällä pianolla, hieno veto joka istuttaa odotuksia oikeansuuntaisiksi. Sitten tulee laulu, jossa kohtaa voi aika lailla todeta tuleeko pitämään tästä levystä vai ei. Mikä on sitten tyylilaji tässä? Jonkinnäköistä melodista poppia? Hieman klassissuuntaista pianoa, mieleen tulee jossain määrin Yann Tiersen (vaikka aika kevyesti).

Ensimmäinen kappale antaa hyvän kuvan loppulevystä. Se ei missään mielessä ole mikään levyn paras, mutta tämäkin kai on vain oikein, pettymystä olisi loput muuten. Tunnelma säilyy kappaleesta toiseen ja aina seuraavaan. Toisessa kappaleessa pianoa hieman korkeammalle sijalle nousee sello, jota on ehkä hieman mukavampi vielä kuunnella. Siinä missä pianoa soitetaan lähes poikkeuksetta kovin pehmeästi tällä levyllä, on sellossa käytetty vahvempia nykäyksiä (minä en voi missään mielessä väittää olevani sellotuntija, oikeastaan aika vähän moista olen käytössä kuullut). Rauhallisuus silti pysyy tässäkin, ja läpi koko levyn, tämä on jotain minkä voi pistää tyytyväisesti taustalle eikä varmasti häiritse, tai sitten voi sulkea silmät ja ajautua musiikin mukaan ja soljua. Tässä virrassa ei ole teräviä kiviä.

Toistoa levyllä ei juurikaan ole, vaikkakin kahden kappaleen välillä on nähtävissä selvänä sama teema. Toisaalta tämä tulee jo nimessä ilmi, kyseessä ovat The Disappearance of Miss W. ja The Adventures of Miss W. Hieman kuulostaa jopa siltä, että kyseessä saattaisi olla kaksi versiota samasta kappaleesta, jotka vaan ovat eriytyneet. Niin paljon eroa niiden välillä kyllä on, että ehdottomasti samalle levylle sopivat, melkein jopa tekisi mieli kuulla enemmänkin näitä, ikään kuin tässä olisi vain osa tarinaa (itse asiassa Solo Minor -levyltä löytyy vielä The Premonition of Miss W. joka kuulostaa vielä huomattavasti enemmän jonkinlaiselta raakaversiolta näistä ja ilman selloa).

Oikeastaan olin jo unohtanut koko Erik Carlsonin, kunnes aloin kuunnella Enyaa. Jotain hyvin samaa niissä on, kun kumpaakin kuunnellessa on helppo ajatella toista. Pitäisikö tästä päätellä että Carlsonin tyylilaji onkin New age? Ehkäpä, vaikea sanoa.

Levyltä ehdottomasti suosikiksi nousee viimeinen kappale, Evocation, joka teki niin suuren vaikutuksen aikanaan, että käytin joskus yli 10 tuntia etsiäkseni käsiini sen, kun olin onnistunut kuulemaan sen ilman tietoa sen nimestä tai esittäjästä. Herkät loppuballadit ilmeisesti vain toimivat minulle.

Yhteenvetoa? Minä en osannut sanoa taaskaan mitään huonoa arvosteluni kohteesta, eli mitä ilmeisemmin minua ei ole tehty kunnon kriitikoksi. Itse pidän tätä aika hienona suorituksena, ei ehkä paras levy ikinä koskaan, mutta harva levy on. Kyllä tätä mieluusti pimeänä talvi-iltana kuuntelee. JA mikä parasta, koko levyn saa ladattua ilmaiseksi Last.fm:n välityksellä ja jos oikein artisti innostaa niin toinenkin levy löytyy. Last.fm:ää selatessa lienee hyvä huomata, että aiemmin mainitsemani satunnaistoinen Erik sekoitetaan siellä täysin tähän artistiin. Tämä Erik ei ole muita teoksia aikaansaanut kuin nämä kaksi.

Kettu kuittaa.