Tähän sitä on tultu. Melkein kolme vuotta lukiossa päntäten, ja minkä palkkion vuoksi? Lakki päähän, ja merkityksetön todistus käteen. Yleissivistys ei lämmitä, eikä ylioppilaille ole työtä tarjolla, mutta silti olen tyytyväinen reittiini. Varmasti aikanaan, joskus kymmenen vuoden päästä kun vihdoin kävelen yliopistosta pois, voin olla iloinen, ehkä jopa ylpeä siitä, että aikanaan tämän valkolakin hommasin. Sitä odotellessa voi aina elää opiskelijan elämää.

Kävelin tänään Hämeenlinnan keskustaan. Sinne on 15 kilometriä kotoani, mikä on ihan huomattava matka auringon painaessa niskassa. Keskustasta ostin itselleni ylioppilaslakin, minkä jälkeen lähdin kotimatkalle, kunnes viiden kilometrin jälkeen löysin kevään ensimmäisen rakon jalastani. Matka pysähtyi siihen, menin äitini kotiin jalkaa hoitamaan. Täytyy hankkia paremmat sukat, ja toivoa että vastaavilta haavereilta säästyy ennen Tampereen kävelyä.

Onko tässä jotain symboliikkaa? Suunnitelmat ovat katkenneet aiemminkin, joskus hyvin rankastikin. Lakin sain hankittua, mutta siihen matka pysähtyi, saapui este joka jätti tien sivuun onnettoman minun. Ehkä kyseessä on enne, vaikka en tiedä mistä. Eihän minulla ole suunnitelmia jotka katkeaisivat.

Se täytyy sanoa, että kyllä minä näytän hyvältä lakki päässä... En oikeasti, mutta jokaisella on oikeus vapaaseen mielikuvitukseen.