Eilen kämpillä oli valtavan suuri ampiainen, semmoinen... Kun taittaa peukalon, ja katsoo miten iso on se osa kun menee ylimmästä nivelestä peukalon päähän, sen kokoinen se oli. Minun tyttöni oli kauhuissaan ja peloissaan, ja minä töissä, ja oli kamalaa, ja olisin tahtonut auttaa, mutta en voinut. Kun lopulta pääsin kotiin, vapautin otuksen ulos, ja rauhoittelin tyttöä.

Myöhemmin sama otus, tai joku yhtä valtava lajitoveri tuli takaisin, ja koska tyttö oli jälleen aivan peloissaan, piti otus tappaa. Siispä hukutin sen, ja tunsin itseni kamalaksi (tiesin paremmin kuin lyödä sitä millään, koska eihän sellaista voi lyödä kuoliaaksi)... Illemmalla menimme ulos, ja näimme jälleen yhden valtavan ampiaisen, joka yritti päästä sisään kämppään. Sisään mentyämme suljimme tuuletusluukut, mutta sen on oltava väliaikainen ratkaisu, ehkä jostain voisi hankkia kärpäsverkkoa.

Muilta osin eilinen oli osin onnellinenkin, puhallettiin saippuakuplia ja kuvattiin niiden tanssia, ja minä viihdyin ja tunsin oloni onnelliseksi, ja me olimme sylikkäin ja halailevaisia.

Ja jossain vaiheessa hieman peloissamme, mutta emme erityisesti jättiläishyönteisten vuoksi, vaan henkilökohtaisemmista syistä.

Mutta minun tyttöni tuli lopulta nukkumaan viereeni, ja vaikka piti valvoa väsyneenä, niin olin onnellinen.