Domino on harvinaisen tylsä peli. Lyödään palikoita vierekkäin sen mukaan miten monta palloa on palikan puolikkaassa. Ei ole siis mikään ihme, että dominopalikoille on keksitty parempaa käyttöä.

Dominoefekti näkyy monessa asiassa maailmassa. Yksi kaataa toisen, joka kaataa kolmannen, ja niin edespäin. Minä en tiedä, kuka kaatuu seuraavaksi, mutta minä tunnen olevani osin rikki, ja suurelta osin siksi kun en voi tehdä mitään, tai kun minun ei anneta. Ja pelkään, että rikkoutuessani rikon edellistä vain lisää. Domino on siksi huono esimerkki, ei siinä niin käy.

Olen väsynyt, olen surullinen. Minua ei tarvitse lohduttaa, suru on sellaista joka poistuu lähinnä ongelman ratketessa, tai ehkä ajan myötä. Minua silti saa.

Miitti oli monilta osin kaunis, ja suurilta osin. Jälkimiittikin oli, vaikka kahdeksasosan kadottua oltiin vailla mitään suurempaa tarkoitusta, ja kun se katoaminen oli...

Äh, menen nukkumaan. Kiitos, anteeksi.