Tänään lopulta heräsin, tajusin olevani heräämässä jo pitkään, ja kirjoitin Risingille uuden profiilitekstin:

Hyvä on. Yksityiskohdista. Viime aikoina se mitä olen kertonut itsestäni on ollut osin valhetta, ja osin haikailua menneen perään. Tällä hetkellä yksityiskohdat ovat minun elämässäni vähäisiä. Näillä sanoilla, nyt on tullut aika etsiä ne taas ja hakea ne takaisin. Tänä vuonna aloitan elämisen taas, sillä minä en jää haamuna menneisiin, yritän vain pitää ne mielessä, ja rakennan uutta mennyttä.

Minä haluan koskettua taiteesta, ja siihen voisin alkaa taas pystyä. Minä haluan kuluttaa taidetta, katsoa elokuvia, lukea kirjoja, kuunnella musiikkia. Minä aion lainata kirjastosta ja minä aion ostaa sitten kun minulla on rahaa. Minä aion tehdä spontaaneja ja uusia asioita ja kokea, ja minä en vain aio, vaan minä teen spontaaneja ja uusia asioita, vaikka järjestelmällisesti.

Säännöt eivät ole este, sillä jos ne yrittävät, niitä voi rikkoa kun vain tekee sen tyylillä. Se mikä on este, on tylsistynyt mielikuvitus, ja siihen tarvitsen apua. Antakaa minulle haasteita, haastakaa niin kuin ei parempaakaan tekemistä olisi, ja minä toteutan minkä pystyn, kunnes minulla on oma mielikuvitus taas olemassa.

Ensi syksynä aloitan filosofian opiskelemisen. Minä sanoin vielä hetki sitten, että en ehkä jaksa, koska maailman toimiminen ei enää herätä kysymyksiä, ja vastaukset on jo. Miten kauheasti se on sanottu, en minä sano noin! Minä haluan kärsiä univaikeuksista, valvoa tunteja sängyssä miettien miksi aika kulkee niin kuin kulkee, ja mitä seuraavaksi tekisin.

Minä olen kärsinyt kirjoittajanblokkia pitkään, kirjoittanut asioista jotka eivät merkitse mitään, asioita ilman sisältöä. Minä olen puhunut samoja asioita, tyhjää mukaviisasta filosofiaa. Minä olen puhunut idealismista, mutta missä minun idealismini muka on? En tiedä vielä, mutta pian tiedän.

Muutos on kuplinut yli kuukauden, ja lujasti kohta kolme viikkoa. Tänään se kirkastui, mitä minä olen tehnyt vuoden alusta lähtien. Minä olen muuttanut itseäni, parantanut itseäni, etsinyt mielenkiintoa elämään taas. Nyt minä heitän harteiltani masennuksen viimeiset rippeet, minä rupean tutkimaan maailmaa.

Minä olen Matti, ja minä en ole vain aseistakieltäytyjä, absolutisti, idealisti, romanttinen ihme tai taiteilijakaan. Minulla on nyt taas tarkoitus, ja kiinnostus, ja jos minut haluaa löytää, en takaa olevani kotona. Huomenna kävelen metsässä, ensi viikolla käyn katsomassa ystävää, ensi kuussa vietän tärkeitä syntymäpäiviä, ja kesällä tienaan rahaa soittamalla huuliharpulla vain ja ainoastaan muumilauluja.

Niin kauan kuin minulla on mahdollisuus, aion elää. Tervetuloa seuraamaan, tai seuraksi jos kaipausta on.

Matti 19.1.2009, Tampereella klo 1:24


Kio estas libereco?
Kio estas espero?
Kio estas amo?
Kio estas tio?
Mi ne scias.
Mi intencas malimpliki.

Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa, että nyt olen taas onnellinen. Jotkin asiat tulevat muuttumaan, mutta luullakseni vain hyvään suuntaan. Ja jotkin asiat aina muuttuvat, ja tuskin paljon nopeammin nyt kuin yleensä. Olennaista on se, että olen onnellinen.

Tästä voisi kiittää ihan viimeisen viikon sisään nousseita ajatuksia, puheluita Vehkan kanssa, viikonloppua Soulin ja Veequn kanssa, ja viimeisenä niittinä keskustelua Veequn kanssa nukkumaanmenemisestä. Kiitoksia teille, nyt voin alkaa taas olla kokonainen.

Oh, ja toivoisin voivani kirjoittaa viime viikonlopun tapahtumista kattavammin, mutta tähän merkintään se ei sovi, enkä halua tätä vielä pudottaa, tai julkaista mitään tämän varjoon ennen tätä. Sanotaan vain lyhyesti, että kovista yrityksistä huolimatta Eduskuntataloa emme vallanneet, ja epämääräisen Thai-hierontapaikan ikkunoita emme pesseet (emmekä Nufitiinkaan menneet, mutta se miten aikamme kulutti toisaalta avasi päätäni paremmin kuin Nufit koskaan). Kiitos.