Tänään oli hämmennys. Kävimme Toasin toimistolla, ja matkalla ohitimme seurakuntakodin, ja yhtäkkiä hypähdin ja vilkuilin ympärilleni ja ymmärsin tunnistavani paikan. Yli kaksi vuotta on jo, kun siinä seurakuntakodissa olin ristiäisvieraana, ikuisuus siitä kun tien toisella puolella nukuin yöni.

Sen jälkeen kävelimme yliopistolle ja hämmennys jatkui. Koko matkan mieleen muistui menneitä, parkkipaikka oli tuttu, tunneli oli tuttu, liikennevalot olivat tutut.... Minähän olen kulkenut siitä tunnelista ainakin viisi kertaa puolen vuoden sisään, nyt kaikki vain yhtäkkiä näytti erillaiselta, haikeammalta, menneisyydeltä. Hassua miten muistojen lävitse asiat näyttää erilaiselta.

Minun kännykkäni toimii taas, ilmeisesti olivat hoitaneet homman puolitiehen ja odottivat vain että minä soitan ja huomautan aiheesta.

Antakaa minulle pieni muistikirja, jotta voin alkaa täyttää sitä muistoilla, eivätkä menneet enää tulisi ja menisi, kun ne olisivat johonkin kiinnitetty.