Nyt minua väsyttää, ja nyt minun selkäni on rikki. Tuntuu ikään kuin siltä kuin en olisi nukkunut paljoakaan, syönyt tänään mitään, tai että olisin kantanut luvattoman painavaa rinkkaa halki puolen maan.

Viikonlopusta pidin kovasti pidin. Se ei alkanut oikein torstaina niin kuin sen piti, vaan vasta perjantaina, kun musikaali peruttiin ja lykättiin viikolla. Perjantaina löysin kuitenkin itseni junasta, ja voi mielenkiintoa. Miettikääpä sitä, että matka Tampereelta Punkaharjulle on useamman euron halvempi kuin matka Toijalasta Punkaharjulle. Tähän väliin huutomerkki! Ne on samat junat, mutta Toijalasta lähtiessä ensimmäisessä vietetään lyhyempi aika, siis matkoista halvempi on pidempi matka. ! Ilmeisesti tämä pätee vielä Hämeenlinnastakin lähtiessä, Tampereelta on yhä halvempi.

Itse miitti oli... Noh, ensin meitä oli vähän, ja juteltiin hieman asioita ja oli kivaa vaikka hieman outoa. Sitten meitä oli vähän enemmän ja juteltiin enemmän asioita. Ja sitten nukuttiin, ja herättiin, ja sitten mentiin eeppisvalloittamaan Savonlinna, joka on upein kaupunki koskaan siltä pohjalta, että siellä kulkee outoja rappukäytäviä ja tunneleita ja kaikkea ympäriinsä. Maailman paras ympäristö vaikka mille! Hääperformanssi vain meni hieman ohi sikäläisiltä, ihmisiä ei vain ollut tarpeeksi ja oli ehkä liian kylmä.

Löysimme tiemme myös suljettuun ostoskeskukseen, jonka ovet ei jostain syystä olleet lukossa. Kaikki liikkeet sen sijaan oli, joskin erään kahvilan leivoksia ei mitenkään ollut suojattu, ne olisi siitä tarjoiluvitriinijutusta ihan saanut poimittua jos olisi ollut pahanilkinen.

Savonlinnan lopuksi kokosimme viimeisen jäsenemme yhteen ja olimme täysilukuisia. Sitten palattiin Punkaharjulle jatkamaan bileitä ja juttelemaan ja oli koko ajan kivempaa.

Sitten tuli tämä päivä. Heräsin yhdeksältä miitin pidentämiseksi ja oikeastaan koko päivä oli vain aika lailla jumittamista, se täytyy sanoa. Ei se pahasta ollut, minä viihdyin kyllä, mutta hirveästi ei asioita tehty. Lopulta päädyimme armottomalla kiireellä junaan, ja sitten päivän seikkailuosio lähti käyntiin.

Ensinnäkin, parasta palvelua junassa koskaan. Konnari oma-aloitteisesti rupesi tarkistamaan olisiko meille halvempaa ryhmälippu. Ja kun se oli todennut että ei, niin se rupesi vertailemaan ja tutkimaan mikä olisi järkevin reitti meidän mennä Tampereelle. Hui, mitä palvelua. Asiaa ei minun puolesta vesitä ollenkaan se, että loppujen lopuksi se ei antanut meille nopeinta reittiä, koska tämän uuden reitin myötä kuitenkin saimme paljon pidemmälle matkalle seuraa, ja liput oli saman hintaisia.

Näimme junassa Riihimäen jälkeen myös tarkastajan, joka oli nyt jo kolmas minun näkemäni sellainen. Täytyy sanoa, että olen yhä vakuuttunut siitä, että ammatti on kauhea ja kamala, ja jos joskus löytäisin itseni tekemästä sitä, hakkaisin vähintään päätäni johonkin, tai ehkä irtisanoutuisin hetimmiten, tai luultavammin päästäisin liputtomia parkoja hirveästi vahingossa tarkastuksesta läpi ilman rangaistusta.

Tampereella olimme kuitenkin melkein tunnin aiemmin kuin arvioin, mikä oli aika hämmennys ja ihan pop. Ja sisäiset bussit on mahtavia öisin, kun pahimmillaan melkein puolen tunnin bussimatka menee mukavasti kymmeneen minuuttiin. Multisillassa sen sijaan oli viivytystä.

 

Pakko miettiä ihmisten ratkaisuja ja elämänmenoa. On ihan oma hetkensä soittaa hätänumeroon ja odotella poliisiauton saapumista miettien, menisikö sitä herättämään sammuneen jotta voisi ehkä auttaa sen pystyyn ettei se liikaa jäätyisi. Ja miksi kukaan muu ei aiemmin ollut soittanut hätänumeroon? Hetken seistyäni paikalle saapui naisia jotka asui läheltä, ja oli nähneet jonkun makaamassa, ja vieneet koiran kotiin ennen kuin saapuivat tarkistamaan tilanteen. Onko tämä oikea järjestys? No, ainakin heidän kunniakseen voi sanoa, että he saapuivat takaisin, mikä on hyvinkin pop.

Sitten kyseinen sammunut ehti heräämään ja alkoi itsekin soitella hätänumeroon. Minkä jälkeen olin paikalla auttamassa tämän pystyyn, kun kerta hereillä oli, niin osaan jo toimiakin hieman. Rouva oli vakuuttunut, että joku oli tämän autosta heittänyt ulos, mitä tuskin oli tapahtunut ottaen huomioon, että hetken päästä kävi ilmi että oli ollut ihan siinä kymmenen metrin päässä baarissa juomassa.

Poliisin toimintaa hieman kyseenalaistan siinä, että olivat tarpeettoman tylyjä. Ymmärtää sen toisaalta kai, että on aika väsyttävää kun ilta on juoppojen keräämistä putkaan, mutta voisi sitä mukava silti olla, koska ei kellään tuossa tilassa ole kivaa, ja varmasti tietävät jo itsekin juopotelleensa liiaksi ilman että sitä erikseen huomautetaan. Putkaan kävi tie, sillä poliisi ei harmi kyllä voi ketään sammunutta kotiin heittää, muuten joutuisivat tekemään vastaavaa koko ajan.

Humanismi. Tee niin kuin soisit itsellesi tehtävän, älä tee mitä et tahtoisi itsellesi tehtävän. Vastuu toisesta ihmisestä on kaikilla.

 

Viivästystä Multisillassa oli loppujen lopuksi noin vartti, vaikka siinä ehtikin aika paljon tapahtua. Kotiin päästyäni pääsin toteamaan, että kissa on yhä elossa, ja kännykkä ei vieläkään. Tämä viittaa siis siihen, että perjantaina huomasin liittymäni sulkeutuneen, ilmeisesti numeronsiirron vuoksi. Odotin että asia korjaantuisi kun laitan uuden pin-kortin sisään, vaan eikä mitä. Nyt minulla on kaksi pin-korttia joista kumpikaan ei toimi. On se kumma kun eivät tuollaista pientä asiaa oikein onnistu, sentään vaihtavat kai aika monta numeroa vuodessa arh. Huomenna soittoja asiakaspalveluun, ehkäpä ne saisivat siirrettyä numeron ennen kuin on 8.10.2010 (miksikä päivämääräksi minulle alunperin liittymänvaihto luvattiin :P)

Jaa... Se oli kai siinä? Oikeastaan paljon enemmänkin tapahtui viikonloppuna kyllä, tämä oli tapahtumankylläistä hauskaa, mutta en kaikesta jaksa kertoa enkä ehkä osaa, tai kaikesta nyt haluakaan. Kiitoksia minua hymyilyttäneille kaikille (erityisesti sinulle). Ja, ja, Kalao. Tärkeä.