Noniin. Otsikko varoittaa, sillä minua kirostuttaa hieman. Tai ei hieman. Ehkä paljon. Aloitetaanpa.

 

 

Huomasin tuossa joku päivä sitten, että joku helvetin idiootti oli löytänyt taiteilijan itsestään. Että josko sitä maalaisi lenkkipolun vieressä olevaan isoon kiveen. Josko sitä maalaisi jollain uskomattoman helvetin säihkyvällä vihreällä jonkin hiton Mctiesmitän nättiin kiveen.

Niin että joku Helvetin sikotautinen mätäpaisenulikka sitten sotki kiven. Ja varmasti oli iloinen sen tehtyään, ilmeisesti koska ei raukka päivällä sitä uskaltanut tehdä eikä oikein nähnyt työnsä jälkeä. Oli se meinaan saatanan ruma. Että semmoista.

Joten minä tämän huomasin, ja mietin että mitähän tällekin voisi tehdä. Ei minulla ole niin vahvoja liuottimia, että spray-maalista eroon pääsisin. Siispä piti turvautua älyyn ja järeämpiin työkaluihin, nimittäin vasaraan.

Niinpä minä sitten kävelin metsään (yösydännä, kuten edellinen sankaritaiteilijamme, tosin vain koska aiemmin ei sattunut sopivaa hetkeä) vasaran kera, ja aloin vähä vähältä pilkkoa sitä saatanan vihreää sen kiven pinnalta. Kipinöitä tuli sen näköisesti että hyvä ettei maastopaloa joutunut polkemaan, sirpaleita lensi joka suuntaan täydellisen hallitsemattomasti (tuntuu aika uskomattoman hilloperkelejumalauta mukavalta kun pieniä kivensirpaleita ajoittain lentää silmään) ja hyttyspaskat tekivät kaikkensa imeäkseen minut kuiviin.

Noin kolme varttia minä sitä äpäräporsaan paskasaatanataideteosta pilkoin. Lopputulos on menettelevä, vihreää jäi sinne tänne vielä, mutta ei ihan liiaksi, peittynee likaan. Suurempi murhe on se, että nyt se teksti on sitten kiveen hakattu ja sen näkee. Tämä on vain väliaikaista, sen näkee koska kivi on puhdas siitä kohdin, mutta kyllä se vähän mieltä harmittaa. Olettaisin että se katoaa muutamassa viikossa.

Se oli minun päivän hyvä tekoni. Helvetti.