"mikä sen laulun nimi ja artisti on missä on se ''di dida di dida dida dida dida didadi daddaa''?"

Ei. Laulu ei ollut Eiffel 65:n Blue, eikä se ollut Fool's Gardenin Lemon tree. Se tehtiin heti selväksi, kyseessä on nainen. Se myös lauloi luultavasti englanniksi. Myöhemmin annettuja ominaisuuksia oli, että se kohta on vasta kertosäkeessä, ja se ei suinkaan laula esim dim da da dim tai mitään, vaan nimenomaan di. Etsintä oli... mielenkiintoista.

Leikki oli hieno, en lopultakaan löytänyt oikeaa biisiä, mutta törmäsin vaikka mihinkä kivaan. Tuon Dragonball Z -häröilyn lisäksi löytyi muun muassa tämä joka ei mitenkään huono ole, ihan kivaa tuommoista. Löytyi myös tämä joka oli hämärästi jotain menneistä, ei nyt mitenkään ihan liian hirveää, vaikka omalla tavallaan aika kauheaa. Souli linkitti tämän, mikä kuulosti ihan jännältä, joskin sivun ulkoasu on jotain pelottavaa ja kauheaa, kuinka alas on Google mennyt youtuben kanssa? Tästä tuli taas lapsuus mieleen, toisaalta kaikenlaiset klassikot kuten Butterfly ja mitä vielä. Tämä oli ihan tosi hirveä ja en sitä mieluusti kuulisi uudelleen tässä lähiaikoina. Mielenkiintoisesti youtube-kuunnelluissa on myös tämä jonka kuulemisesta minulla ei ole yhtään mitään mielikuvaa, ja joka ei tähänkään tunnu liittyvän. Kunhan halusin jakaa hämmennystä. Muutakin oli, olennaisesti vielä kaksi loppuun tarkoituksella jätettyä. Nämä kuunnelkaa, jos ette muita. Toinen oli tämä, joka on ehkä suloisinta koskaan.

Toinen taas on tämä. Mikä ihmeen Lenka? Ikinä kuullutkaan en ole. Mutta tämä biisi, sehän on helvetin kaunis! Mielijohteesta löin kirjastohakuun, ja mitä ihmettä, sehän löytyi. Lainassa, mutta varasin, koska on tämä yksi kappale jo tarpeeksi vakuuttava. Tyttö on australialainen, levy pari vuotta vanha. Aiemmin on ollut lähinnä näyttelijä ja sitä ennen osa jotain yhtyettä josta kukaan ei kai ole kuullutkaan. No okei, minä en ole kuullut, saa väittää vastaan jos on joku muu muka kuullut.

Ja kun näin youtube-linkkeihin intouduttiin, niin linkitänpä vielä yhden. Tämä tästä ja jatketaan ensi kerralla.