Koneeni ei kai sitten sittenkään sitten kuollut. Rasittavimmillaan se nyt ehkä on, jos virtapiuhaan koskee tai jos sitä katsoo väärällä tavalla niin virta katoaa ja jos kone oli liian kuumissaan, virta ei palaa ennen ku on antanu jäähtyä. Näin kävi keskiviikkona.

Sattumalta minäkään en ole kuollut vaan sitä vastoin ehkä taas hieman elävämpi ja kokonaisempi kuin hetkeen. Tunnen oloni hyväksi, mistä lienee kiittäminen suurelti paljolti perjantain ja lauantain seuralaistani. Soli aika ihana.

Mut niin mut halusin tässä pohtia hetken yhtyettä, nimittäin Ensemble Normaa, jonka keikalla kävin. Niin, olkoon tämä vaikka sitten yksi lisää näitä minun eri arvosteluja tms. Siis, Ensemble Norma.

Yhtye koostuu viidestä naislaulajasta, lienee siis halun mukaan kategorisoitavissa tyttöbändiksi. Soittimia ei esityksen seassa kuulunut, sillä genre oli a cappella. Äänensä lisäksi oli esiintyjillä vain äänirautansa, joilla ottivat alkusävelen aina. Tämän näkeminen kappaleen toisensa jälkeen alussa oli kivaa, sanoisin että tyylikäs veto ja tietyllä tapaa lisää mystiikkaa tai jotain sellaista.

Sanottakoon väliin, että yhtyeen löysin googlettamalla yhtä sen jäsenistä ja kuuntelemaan päädyin koska halusin nähdä ystävän vuosien jälkeen. Suurempaa tunnettavuutta ei yhtye taida omistaa vielä, vaikka on heillä sentään Myspace-sivut. Sen pohjalta mitä kuulin eilen, en näe mitään suurempaa syytä miksi yhtye ei olisi tulevaisuudessa enemmänkin tunnettu. Pohja oli vahva ja vetivät showta omalla tyylillään ja hyvin. Nähdäkseni muu yleisö oli samaa mieltä, suosionosoitukset pikkuhiljaa kasvoivat kokoa.

Kappaleet esityksessä voidaan kategorisoida helposti kivasti kolmeen ryhmään. Erityisesti aluksi ja vähän myöhemmin oli tuotantoa, jonka sanasto oli jo olemassa, lähinnä kait kansanrunoudesta, mutta jossa sävelet olivat tuoreita. Toisaalta oli cover-biisejä, jotka oli taidolla sovitettu niin, että ne kuulostivat Ensemble Normalta enemmän kuin alkuperäisversioiltaan, usein covereihin sisältyvä pyhäinhäväistysfiilis jäi puuttumaan. Näitä löytyi muun muassa RHCP:tä ja Ultra Brata. Kolmas kategoria oli täysin uutta tuotantoa, lähinnä yhtyeen omaa, jota kuunteli hyvinkin mielellään. Kokonaisvaltaisesti pidin, vaikka kansanrunojen kanssa mentiin välillä niin kokeilevaksi että olo oli lähinnä hämmentynyt. Erityisesti unilaulu ja Encore-kappale, sekä jokunen covereista kuulosti pirun kovalta. Toisaalta Michael Jackson -tribuutin bassolaulu oli hemmetin siistiä kuunneltavaa.

Heikoksi kohdaksi esityksessä jäi kai lähinnä välipuheet, ne eivät oikein tuntuneet luontevilta, eivätkä ainakaan olleet meneviä sillä tavoin kuin olisi toivonut. Niiden aikana ajoittain tuli sellainen olo kuin kuuntelisi juontoa jonkin lukion jouluesityksessä esimerkiksi. Haittana toki tämä oli pieni, mutta tietyllä tapaa sitä tuli ajatelleeksi miten voimalla pankki olisi räjähtänyt, jos välipuheet olisivat olleet lähelläkään lauluosuuksien vahvuutta. Veikkaan että olisi sillä pientä riehaannusta jo aikaan saanut.

No mitä sitä enempää sanomaan. Pidin paljoltikin. Ostaisin levyn jos sellainen olisi, vaikka lähinnä a cappellassa aina taitaa enemmän se juju olla live-esityksissä. Sanotaan sen sijaan, että menen kyllä toistekin joskus kuuntelemaan, jos yhtä sopivasti kohdalle sattuu.