Tätä merkintää kirjoittaessa olen tutkimusretkellä, tosiasioiden perässä on lähdetty aina Lappeenrantaan asti (se on jossain tuolla Itä-Suomen kylmillä perukoilla). Tämän viikon tosiasia ei silti (vielä) tule Lappeenrannasta, vaan sen sijaan eteläisestä Helsingistä, jossa aurinko paistaa ja kaikilla on kivaa, paitsi mitä ilmeisimmin mallinukeilla ei ole.

On nimittäin nyt niin, että nukkeja on kohdeltu vääryydellä. Työtään ei Helsingissä tarpeeksi arvosteta, ovat sikäläisille vain kasvotonta massaa jota hyväksykäyttää vaatteita etsiessä ja esiteltäessä. Ja minkä korvauksen saavat mallinuket kärsimyksistään? Vähänpä nuket millään rahalla tekisivät, mutta saavatko edes hymyä? Eivät saa. Kylmästi tutkitaan vaatteitansa ja tehdään päätöksiä, edes ajattelematta sen elottoman olennon tunteita, joka kansan eteen on puettu palkatta seisomaan.Jonain päivänä saavat mallinuketkin tarpeekseen, tarpeeksi alistettuna heikoimmatkin nousevat barrikadeille. Se päivä on nyt käsillä.

Tapasin tämän päättömyyksiin kyllästyneen mallinuken henkilökohtaisesti Helsingin rautatieasemalla, missä se sanattoman mielenilmauksen keinoin julisti sanomaansa. Haastattelua en valitettavasti saanut, sillä mielenilmaus oli, kuten sanottua, sanaton. Kuvia nukke antoi sen sijaan mielellään ottaa, aatettahan tämä edistää.


 

Liittykää vastarintaan. Älkää polkeko nukkejen oikeuksia, vaan osoittakaa kunnioittavanne työpanosta. Tarjotkaa edes hymy kiitokseksi, jos ei muuta. Sillä tosiasia on, että mallinukelle maailma voi olla kurja ja pienet huomionosoitukset ehkä voivat sen hieman paremmaksi edes tehdä.