Helteitä ei tänä kesänä suuremmin ole kuulunut, mutta mahdollisesti vielä sellaisiakin on jossain kohtaa tiedossa. Ja kun on helteitä, niin kuuluu olla jäätelöäkin (vaikka tosiasiassa jäätelö on kylläkin hyvä idea vuoden ympäri). Jäätelöä saa toki kaupasta, mutta joskus ovat kaupat kiinni tai rahat loppu, toisinaan jopa satunnaisen lakon myötä voi jäätelökin pakasta-altaista kadota. Tällaisissa tilanteissa on aika lähteä metsälle.

En nyt toki yritä väittää, että jäätelö metsässä rymyäisi kuin satunnainen karhu tai hirvi odottamassa kaatajaansa. Moinen toiminta voisi olla hankalaa, sillä vaikea sitä lienee jäätelölle syöttiä keksiä. Ajatus itsekseen kulkevasta jäätelöstä on sitä paitsi lievästi vaivaannuttava. Toivon mukaan naurettava ajatus, siksi tuon sivuutamme ja keskitymmekin taas tosiasioihin mielikuvitusrakennelmien sijaan. Metsään ei siis kannata lähteä metsästämään, vaan lähdettä etsimään.

On nimittäin niin, että aina joskus voi metsien uumenista löytää jäätelölähteen. Tällainen lähde on erityisen helppo löytää hellepäivänä, sillä sen lähettyvillä on kylmä. Asiaan kuuluu myös poikkeuksellinen hiljaisuus. Niin, ja sitten vihjeen voi tietysti antaa myös se lähteellinen jäätelöä. Jäätelölähteessä jäätelö on aina juoksevaa, mutta kun sen altaastaan nostaa, se nopeasti kiinteytyy. Sulaahan jäätelö ei missään vaiheessa ole, sillä lähdejäätelöllä on oma sisäinen jäähdytysjärjestelmänsä, jonka avulla jäätelö pysyy aina huolella pakkasen puolella ja raikkaana.



Jäätelölähteiden kanssa on syytä myös olla varovainen. Tunnettuja lähteitä ei ole, sillä ne pidetään tarkoin salassa ja tarvittaessa voimallakin. Toisaalta jäätelön syöminen on riskialtis nautinto sekin. Lähdejäätelö on maultaan kaunis, eikä ensimmäisen maistiaisen jälkeen voi syödä enää mitään muuta jäätelöä ja siitä nauttia. Ellei muusta syystä niin siksi, että lähdejäätelö on aina pakkasen puolella ja siksi elimistölle hieman turhan kova pala purtavaksi. Kuolettavan hyvää siis.

Enempää en uskalla enää kertoa, sillä jäätelönvartijain lähin lippukunta ei liian kaukana ole. Jatkakaamme ensi viikolla uusilla tosiasioilla (mahdollisesti päämäärättömillä sillä kertaa).