Mikäli katselitte blogiani tänä aamuna kello yhdeksän, tiedän tulisi keksiä parempaa tekemistä aamuillenne. Toisekseen ehkä huomasitte että tämä merkintä ei oikeasti ollut tässä kello yhdeksän. Tähän on olemassa hyvä selitys, nimittäin päivän merkintää varten olen rantautunut saarelle keskelle järveä, ja ainoat verkot mitä täällä on sisältävät valtavia reikiä. Niinpä merkintää ei voinut suoraan verkkoon pistää. Posti oli myös poissuljettu keino sillä posteljoonit pelkäävät vettä (tästä lisää myöhemmässä merkinnässä). Hetken harkitsin pullopostia, kunnes muistin ne verkot. On näet olemassa syy niihin valtaviin reikiin.

Tuo syy on Vanajan monni, kaikkien veneilijöiden ja kalastajien kauhu. Vanajan monni kuuluu  siihen alkuperäiseen monnikantaan, siihen mikä on Suomesta kadonnut. Siihen, mikä katosi 1800-luvulla. Kyllä, Vanajan monni on niin vanha.

Vanajan monni on myös pelottava. Levittäkää kätenne etäälle toisistaan, ei välttämättä niin kauas kuin mahdollista, mutta melkein. Se ei ole Vanajan monnin mitta, mutta melko lähelle silmänväliä sillä pääsee. Kun Vanajan monni pääsee verkkoon kiinni, se pääsee myös siitä irti jättäen jälkeensä auton kokoisen reiän. Ongista se katkoo siimat huomaamatta, virveleistä varret vailla paljon sen suurempaa käsitystä. Kun Vanajan monni on lähellä, on parempi pitää lemmikit ja lapset pois vedestä ja kun se on nälkäinen, ei veneelläkään kannata liikkeelle lähteä.

Kaikilla vesillä ei silti tarvi peloissaan olla, sillä Vanajan monni asuu Vanajassa ja on, kuten sanottua, ainut laatuaan. Olkaa siis viisaasti vesillä.