Terveisiä syntymäpäiviltä. Meininki oli kovaa ja juomaa kului (etenkin kun paikalla oli nämä neljä merirosvojuoppoa).

Tosiasioita maailmasta ei ole hetkeen kuulunut. Saa nähdä milloin kuuluu seuraavaksi. Muita uutisia, olen vastikään muuttanut, sopii onnitella uudesta asunnosta ja käymään saa tulla ja pitää tulla kunhan ollaan edes jotensakin asetuttu (ensi viikon puolella siis). Pidän uudesta kämpästä ja muuttaminen tuntuu vaihteeksi jopa aika hyvältä kivalta. Voisin väittää olevani jotensakin onnellinen.

 

Kiitokset Kallelle poseerauksesta (no ja oikeastaan itse kuvakäsittelystä, minä lähinnä kuvasin ja konsultoin kun hän hoiti animoinnin).