Hyväksikoettuja reseptejä, muutama linkki tällä kertaa koska en vahingossakaan halua viedä keltään toiselta kunniaa.

 

Luumukakku, tätä tein joulun alla. Tykkäsin hirveästi paljon, itse tosin tein koko rahkaosuudesta luumurahkaa, käytin sitä varten koko purkin luumumarmeladia puolikkaan sijaan. Kaikki eivät tästä niin pitäneet (joskin siihen osasyynä lienee se, että kiilteeseen meni liikaa liivatetta). Harvinaisen epävegaaninen, kasvissyöjällä ei niin ongelmia kai.

Vege Kepatti, nämä olivat hyviä. Nämä olivat täyttäviä, niin täyttäviä että kahden viipaleen syöminen teki jo rankkaa (kaiken kaikkiaan niitä oli 11 ). Vähän pippurinen makuumme, maidolla siitäkin selvisi. Miinuspuolena on, että kaiken kaikkiaan meni melkein 20 euroa kaikkien ainesosien hankkimiseen, ja valmistusaika oli yhdeksän tuntia, josta aktiivista kolmisen tuntia. Eli valtava vaiva ja kova hinta, mutta ainakin on uskottavin leikkiliha mitä olen ikinä maistanut.

Pizzapohja leipäkoneella, tästä tuli ihan törkeän hyvä pitsapohja eikä siinä ollut noin mitään vaivaa tehdessä. Miinuspuolena lienee ettei kellään muulla oikeasti ole leipäkonetta. Mikä on hassu juttu, sillä minulla on hieno lehtileike joka aivan selkeästi sanoo että Leipäkone tuli jäädäkseen (vieläpä asiantuntijan arvio). Joka tapauksessa, hyvinkin mahdollista on että tästä saisi ihan kivan taikinan myös käsin, mutta en takaa että toimii ihan tuommoisenaan ohje.

Ja se niistä, tarpeeksi luova olo tällä hetkellä että jossain vaiheessa voisi taas itse koittaa luoda jotain.