Otsikko on surullinen yritykseni olla nokkela. Ei siitä sen enempää.

Norjassa oli hullu, joka ampui suuren määrän sd-nuoria. Tapaus oli traaginen ja kauhea, mikä johti täkäläisenkin median etsimään syyllistä. Eikä syyllinen tarkoita mitään Breivikiä, sillä tapaus oli niin järjetön, että rikollinen itse on selvästi hullu, ja siksi pitää löytää tietoon, että mikä sen hulluksi teki. Kansakunta kääntyi median johdattaman muistelemaan Jokelaa ja Kauhajokea, tutkimaan, että mikä yhdistää Auvista ja Saarta ja Breivikiä. Samalla lailla, Kauhajoen ja Jokelan murheiden aikaan etsittiin syyllisiä silloinkin.

Löyhät aselait on helppo syyllinen, ei pitäisi saada kenen vaan hullun aseita käsiinsä. Tähän syylliseen en tartu tämän enempää, minulla ei ole näkökantaa siihen, kuinka paljon ampuma-aseiden valvonta mihinkään vaikuttaa , vaikka kyllä tekee melkein mieli muistella satunnaisia tutkimuksia joiden mukaan löyhät aselait ja suurempi väkivaltarikollisuus kulkevat käsi kädessä, korreloivat. Sen sijaan otan kantaa toiseen syyllispeikkoon, nimittäin väkivaltamediaan.

Korrelaatio tulee jälleen esille. On nimittäin niin, että nämä ihmiset näiden turmien takana ovat kaikki harrastaneet väkivaltaisia pelejä. Huomionarvoista on myös se, että jo iät ja ajat on saatu kuunnella yleisellä tasolla sitä, kuinka lapsille ei saa näyttää väkivaltaa televisiosta, jopa siinä määrin on saatu kuunnella, että valtiovaltakin on taipunut ja lakeja säätänyt, ei raakaa väkivaltaa ennen kymmentä televisiosta vai miten se meni? Oikeastiko lapset nukkuu jo kymmeneltä? Kuitenkin. Näennäinen korrelaatio.

Minä en tiedä onko korrelaatio oikeasti olemassa. Kolme tapausta on otannaksi kovin pieni, eikä siksi oikeastaan paljasta totuutta. Siksi puhun näennäisestä, mutta oletetaan tätä merkintää varten, että korrelaatio on oikea. Joten, väkivaltaa aiheuttavat ihmiset siis viihtyvät väkivaltamedian seurassa, tarkemmin ottaen väkivaltapelejen, mutta otetaan nyt laajempi tulkinta, sillä ei siitä haittaakaan ole. Hätäisemmät tästä vetävät johtopäätöksiä, sanovat että selvästi väkivaltapelit aiheuttavat väkivaltaa, mutta tämä on hieman nopea tulkinta ja monella tapaa väärä. Kuva:

Piirsin tämän ohimennen tukemaan blogimerkintää, se on pitkälti läpipiirretty, mutta kyllä lopputuloksesta voi suurimman osan sanoa olevan minun jälkeäni. Joka tapauksessa...

Ensinnäkin haluan huomauttaa, että vein korrelaation vielä pidemmälle, ja upotin väkivaltaiset ihmiset kokonaan väkivaltamedian harrastajiin. Siis ei voi olla väkivaltainen jos ei harrasta väkivaltamediaa. Tämä luultavasti ei aivan paikkansa pidä, tai mistä minä tietäisin jos pitäisikin, mutta toimii edelleen minun argumentoinnissa hyvin. Aina voi arvioida johonkin suuntaan totuuden säilyttävästi, se on ihan matematiikkaa se, eikä matemaatikot oo väärässä, eiks je? Kuitenkin.

Toisaalta kaavio uskaltaa väittää, että kaikki väkivaltamedian harrastajat eivät ole väkivaltaisia ihmisiä. Ne on ne ihmiset, jotka kaaviossa on sinisellä pohjalla mutta eivät harmaalla. Tästä ei silti voi vetää johtopäätöstä, että väkivaltamedia ei aiheuttaisi väkivaltaa, vaikka niin kovin moni uutisten kommenttipalstalla yrittää juuri moisen johtopäätöksen vetää. Argumentti väkivaltamedia ei aiheuta väkivaltaa, koska on olemassa (minä olen, serkkuni on, jne...) väkivaltamedian harrastajia jotka eivät ole väkivaltaisia on yhtä pätevä, kuin argumentti katolta putoaminen ei ole vaarallista, koska on olemassa (minä olen, serkkuni on, jne...) ihmisiä, jotka ovat pudonneet jopa toistuvasti katolta itseään satuttamatta. Tämä ei sinänsä liity pointtiini vieläkään, kunhan tuon sen esille, koska päättelyvirheenä se on naurettavan tyhmä ja aina yhtä ärsyttävä. Minun pointti on toisessa päättelyvirheessä.

Nyt voisin mennä siihen huomioon mikä minun esittää piti, kuusi kappaletta kai on hyvä mitta selittää vähän asian viereltä asiaa lähestyen? No niin. Jokaisen, joka tietää mikä korrelaatio edes on, pitäisi tietää, että korrelaatio ei osoita syy-seuraus-suhdetta. Tähän liittyy myös huomio, että hyvin usein tällainen suhde kuitenkin on olemassa, ja että korrelaatio on hyvä vihje sellaisesta. Kuitenkin, ihmisillä on hieno kyky tulkita tuloksia oman tarpeen mukaan, ja niin tämänkin tuloksen kanssa: väkivaltaiset ihmiset pelaavat väkivaltapelejä, siispä väkivaltapelit tekevät väkivaltaisia ihmisiä. Vaihtoehtoinen tulkinta voisi olla seuraava: väkivaltaiset ihmiset nauttivat enemmän väkivaltaisesta mediasta ja ajautuvat sen perään.

Hirveän itsestäänselvä huomio. Siinä on kuitenkin pointti. Väkivalta mediassa saattaa ruokkiakin väkivaltaa oikeassa elämässä, mutta toistaiseksi tällaisesta on ollut vähänlaisesti todisteita. Sen sijaan ei tunnu kai kaukaahaetulta, että ihminen joka haluaa aiheuttaa väkivaltaa ajautuisi purkamaan tätä haluaan osin pelaamisen kautta? Tällöin pelaaminen ei ole peikko miksikä sitä maalataan, vaan purkukeino, joka voisi ehkä auttaa. Tai sitten ei, jen minä ole aihetta tutkinut.

Tässä kohtaa en ole varma, pitikö minulla olla joku hienompikin oivallus? Lopetan joka tapauksessa merkinnän tähän... Mutta katsokaa kuin hienon pyssyn piirsin, jos ette muuta irti saaneet.