Minä ompelin farkkuja kasaan, mutta kummastuttaa. Mitä enemmän ompelen, sitä enemmän ne ratkeaa muualta, ja työ ei valmistu (vähän kuin 506 ikkunaa)... Muttei se ole se, mikä kummastuttaa. Vaan siis se, että miksi kaikki ratkeamat tulee vasempaan lahkeeseen (lahje siis tarkoittaa koko lahjetta ja erityisesti polvikohtaa, ei vain .. lahjetta), eikä yhtään mitään oikeaan. Kävelenkö enemmän vasemmalla jalallani? Aito vasemmistolainen?

No se siitä... Muurahaisia ei hetkeen ole näkynyt, se ainakin on positiivista. En ole niin optimistinen, että uskoisin niiden menneen kokonaan talosta pois, mutta edes hetkeksi nyt.

Mitähän vielä... Negatiivisena en saa henkeä, työpäivät ärsyttää, minun kultani on kaukana, on tylsää, ja tiskivuori on valtava.

Kopkop, kopkop,
kopkop, kopkop,
askel lyö, askel vie,
suunta on oikea,
oikea, oikea, ihan oikeasti
vielä kerran oikea, ja
uuden oikean jälkeen
vaihteen vuoksi vasen.

Sanat menee solmuun..

Toivo, toivo, yön jälkeen
uusi aamu, ja jos vielä aamu
on toivoa täynnä, niin Toivo
voi toivoa, että Toivo ei ole
pian aamua, tai aamuja, vaan
jaksaisi toivoa, vielä yhtä sittenkin
Olisi Toivokin toivoa täynnä.

Vasen, vasen, vasen, vasen
väärä olikin oikea, aamu tuli
sängystä piti nousta,
oikealla
jalalla,
mutta se olikin
väärä.

Vasen on oikea, oikea on
väärä, onko
vasen siis väärä
vai oikeasti oikea, onko
oikea väärä
vai vain vaivainen vasen.     
 
                                                      1474936.jpg


Minua leikittää, tahtoisin juosta metsässä, mutta hengästys kaataisi maahan.

Ehkä jos kultani tulisi luokseni, juoksisi kanssani. Niin, se olisi kiva.

Olen rakastunut (ja unelmissani näen rakkaani olkapäät, niistä minä olen tänään haaveillut, kaikkea sitä, kun kuulee puhuttavan olkaimettomista mekoista).