Joku puhui jotain askelista, otsikko mainittiin jo luennolla. Ehkä se on hieman klisee, mutta minä pidän siitä, ja jos niitä ei olisi jo otsikossa näkynyt, ehkä minäkin puhuisin.

Kun nyt kuitenkin on niin, että askelistahan minä tämän blogin kanssa lähdin liikkeelle. Silloin vielä laskin askelia, tai kilometrejä, ja olin innokas uuden harrastuksen aloittanut. Niihin askeliin väsyin pian, ja blogi unohtui joksikin aikaa.

Ja sitten se syntyi taas vuodeksi, tuli uusia ajatuksia joita kirjoittaa. Elämä oli erilaista, askelia ei enää laskettu, ja niitä otettiin enemmän abstraktilla tasoilla, yhtäkkiä olin keskellä ympäristöä, missä askeleet oli pakostakin varovaisia. Vanhoja alkoholisteja ei tarvinnut varoa, enemmänkin työkavereita. Puolueettomuutta ei voinut olla.

Ja sitten laiskistuin kirjoittamaan taas, ja nyt taas aloitan, ja miksi? Koska se helpottaa elämää. Vaikka ei olisi jotain suurta innostusta jota jakaa ihmisten kanssa, vaikka ei tarvitsisi purkaa työpaikalla kasautuvia paineita, niin silti tämä helpottaa. Tällä kertaa ihan niinkin yksinkertaisesti, että tämä vain on helpompaa kuin mennä kokeeseen. Ja helppo reitti on mukava valita.

Noniin, tarpeeksi jo vuodatusta? Siirrytäänpä mediaan.

Minun ja median yhtymäkohtia on muutamia, minä olen ihan oikeasti ollut median kohteena useaan otteeseen. Kuinka moni muistaa nähneensä dokumentin Jos Lada olisi auto melkein 20 vuotta sitten? Minä esiinnyin siinä, autoilevan perheen mennessä marjametsälle, tai jotain vastaavaa. Minä olin se pienen pieni puhumaton.

Sittemmin kasvoni saattoi nähdä Aamulehdessä tai vastaavassa, kun Räikkärockista puhuttiin joskus 17 vuotta sitten. Julkisuuden määrä sen kuin jaksoi jatkaa. Ja kymmenvuotiaana olin taas lehdissä, kirjoittivat nimeni väärin kun voitin päässälaskukilpailun. Ja sitten jo katosinkin parrasvaloista joksikin aikaa.

18-vuotiaana (2006) pankki räjähti, yhtäkkiä olin kuuluisa. Ensin lehdet Hämeessä kirjoittivat minusta, pojasta joka aikoo kävellä Kuopioon. Sitten jo Savon sanomatkin intoutuivat, ja pian puhuin radiossakin. Ensin Radio Hämeelle, sitten muille ylen paikallisille, ja kävellessäni ties mitkä Koillis-Hämeet ja Keski-Suomalaiset haastattelivat minua omiin lehtijuttuihinsa. Savon sanomat lopulta julkaisi koko matkan aikana yhteensä viitisentoista juttua minusta, ja itse Kuopioon saapuminen lopulta julkaistiin etusivulla asti.

Kukaan ei ole kuullut tästä, ei enää. Kävellessäni ihmisiä heilutti autoista, jotkut pysähtyivät antamaan minulle rahaa, tai muuta apua, ja joku jopa odotti minua tiensivussa, tai polki minut kiinni kuultuaan puheeni radiossa. Media nosti minut kuuluisaksi, mutta sitä kesti vain pienen hetken, viikko reissun jälkeen asiasta ei oikeastaan enää puhuttu, eikä kukaan muista yhtä etusivua kymmenistä tuhansista.

Reissusta jäi käteen hyvä juttu kerrottavaksi, ja henkilökohtaisia pieniä riemun kokemuksia. Ehkäpä se avarsi näkökulmaakin, rikas oikeistoperhekin voi tarjota majoitusta ja vieraanvaraisuutta (vaikka täytyy sanoa, että isännän motiivit oli lähinnä itselleen koituvassa julkisuudessa, siinä kohtaa reissua oli jo aika hienoa pystyä sanomaan yövyttäneensä sitä Hämeestä kotoisin olevaa kävelijää). Enpä tiedä.

Jos jatkaa vielä tähän reissuun liittymättä minun kokemuksiani mediasta, niin on enää mainittavana internet. Se foorumi, jota minä seuraan, on omalta osalta ohjannut elämääni kohta jo viisi vuotta, ja laajentanut sosiaalisia piirejäni. Voiko siis sanoa, että olen saanut jotain hyvinkin konkreettista medialta itselleni? Toisaalta olen myös mesettänyt suunnilleen yhtä kauan. Sitten päästään taas bloggaamiseen, sen aloitin puolitoista vuotta kävelyharrastuksen ollessa suhteellisen aktiivinen vielä.

Oikeastaan juuri kukaan ei ole myöntänyt lukevani minun blogiani. Kommentit ovat äärimmäisen harvinainen näky, ja jos joku niitä kirjoittaakin, niin myös tiedän kuka ne on kirjoittanut.

Mitä tulee puhtaasti omaan median seuraamiseen, lehtiä en oikein koskaan ole lukenut, televisiota katsonut koko ajan vähenevissä määrin, samoin kuunnellut radiota, niin että internet valtaa jatkuvasti lisää alaa. Kirjoja toki olen lukenut aina, mutta niitä en osaa laskea mediaksi. Jotenkin ne ovat liian pitkäikäisiä, liian pysyviä tavalla, jolla mikään muu median muoto ei pysy. Internetistä ei muutaman vuoden jälkeen löydä mitään, eikä kukaan lue vanhoja lehtiä muuta kuin tutkimusmielessä. Kirjoja ei siis lasketa.

Hyvä on, tässä vaiheessa kuka tahansa lukija on joko unohtanut otsikon, tai sitten ihmettelee kovin, mitä tekemistä tällä on anarkismin kanssa? Ei yhtään mitään tietenkään, mutta ehkä siihen voisi vähän yrittää päästä seuraavaksi.

Palataan pois historiasta nykypäivään, tai ehkä viime viikkoon ennemmin. Puhutaan tästä kurssista, ensimmäisestä luennosta. Lyhyesti sanottuna, siitä ei ole paljoa sanottavaa, mutta hieman kuitenkin. Kurssi lähetetään suorana niille joille se on helpompaa, vaikka tämä ei varsinaisesti täysin luvallista ole. Se on anarkismia puhtaimmillaan, ja pirun siisti asia.

Ja siinä se oli, hieno otsikko otti pohjan noin vähäisestä ja pienestä asiasta. Toisaalta otsikko on asetettu esittämään huomiota luennolla mainittuun, pelkkä hieno otsikko ei aina riitä, koska vaikka se saisikin jonkun tekstin lukemaan, niin jos se ei liity kirjoitettuun, tulee lukija ehkä petetyksi, eikä enää lue. Loppujen lopuksi, sisältö on otsikkoa tärkeämpi, jos on kiinnostunut enemmästä kuin satunnaislukijoista.

Aiheeseen melkein liittyen, joku vuosi takaperin luettiin kahvilassa iltasanomia/-lehteä, en nyt muista kumpaa. Niissä oli etusivulla suurin kirjaimin julistus, "Mika Häkkinen on päättänyt, aikooko jatkaa formulauraansa." Myöhemmin selvisi, että tämä oli vuoden myynein otsikko, mikä ei aikaan nähden ollut erityinen ihme. Kuka lehden ostikin, ja vaivautui lukemaan jutun sen takana, sai todeta tulleensa huijatuksi. "Mika Häkkinen on päättänyt, aikooko jatkaa formulauraansa, mutta ei kerro sitä vielä lehdille." Niin siellä luki, vaikka lainaus ei välttämättä täysin sanatarkka ole.

Ja tähän melkein jättäisin tämänpäiväisen merkintäni, mutta jotain pitäisi vielä. Tehtäväksi annettiin seurata päivä mediankäyttöä, ja satuin valitsemaan tämän. Ehkä se ei ollut fiksuin valinta, sunnuntaina herätään myöhään, ja päivästä sattui tulemaan listan kanssa suoritettu (tämä tarkoittaa sitä, että listataan mitä kaikkea pitäisi tehdä, ja sitten tehdään listalta kaikki kohdat yksi kerrallaan), tällainen yleensä vähentää median käyttöä.

11.30 Heräsin tänään puoli kahdeltatoista.
14.00 Ensimmäinen kosketus mediaan oli lööpit kahden aikaan kaupassa,
18.00 seuraava oli koneen päälle laitto kuuden aikaan. Kirjoitin tämän, ja selasin nettiä. Tästä eteenpäin jatkuu seuraavasti, kone jää päälle,
20.00 kahdeksalta menen tunnin ajaksi telkan ääreen, ja sitten palaan
21.30 jossain vaiheessa tietokoneelle. Ja sitten netti on auki kahteentoista tai kahteen asti, ennen nukkumaanmenoa. Kuulostaa kovin yksitoikkoiselta, yksi ainoa mediakanava?

Jos sen sijaan olisin kertonut eilisestä, olisi lista ollut ehkä hieman vähemmän vaikuttava.
10.00 Aamulla koneelta juna-aikataulut,
10.50 sitten bussissa radio,
12.10 puoltatoista tuntia myöhemmin autossa radio,
22.00 myöhemmin illalla takaisin päin tullessa taas bussissa radio,
24.00 ja nopea sähköpostien vilkaisu koneella ennen nukkumaanmenoa.

Tavallaan media on kaikkialla, mutta siltä on silti helpompi välttyä kuin väitetään. Ei tarvi kuin sulkea kone, ja eristäytyä kotiin (lauseen saa halutessaan tulkita sarkastisena, ehkä jopa itseironisena, minä en kiellä). Minä ainakin aion nyt sulkea, pitää pienen tauon ennen telkan avaamista, se on joskus ihan mukavaa.