Tämä piti kirjoittaa taannoisen luennon jälkeen, sen, jossa puhuttiin uudesta teknologiasta kouluissa, ja niiden hyödyntämisestä. Tämä vain oli turhan kevyttä Kauhajoki-tekstin yhteyteen, ja siksi unohtui. Nyt palaan kuitenkin asiaan.

Meidän koulu oli Hämeenlinnan elitistisin koulu. Uusi remontti varmisti sen aseman tiloiltaan selvästi parhaimpana, ja toi muassaan hienoa tekniikkaa. Täytyy tosin myöntää, tekniikkaa tuli asteittain lähinnä sen jälkeen kun remontti oli jo valmis.

Noniin, mitä kaikkea saimme... Plasmatelkkarin, jokin määräraha joskus oli umpeutumassa, ja jäljellä oleva raha piti käyttää äkkiä. Keksittiin siis ostaa suuri laajakuvaplasmatelkkari, ja koska sellaista ei voi jättää mihinkään käsien ulottuville, se nostettiin korkealle ruokalan seinälle. Mitä telkkarista sitten näytettäisiin? Sama power-point -inforuutu, mikä kaikista käytävätelkoistakin. Useamman tuhannen euron infotelkkari siis, siinä on kehitystä, ja sitä kelpaa esitellä (nykyään koulua käyvät ihmettelevä ko. telkkaa aika lailla, kukaan ei kerro heille tätä tarinaa, mikä selvisi jutellessani pikkuveljen kanssa).

Mitä muuta saimme? Käytävätietokoneita. Monen monta tietokonetta, joita kuka vaan voi käyttää. Ja kaikkiin ubuntu-käyttis, jota ihmiset vierastivat, ja jotka olivat vanhoille koneille liian raskaita. Vartti ei riittänyt sähköpostin katsomiseen, ja myöhemmin suuri osa koneista menetti kokonaan nettiyhteytensä, niin että niillä pystyi lähinnä pelaamaan linuxin pikkupelejä.

Tietokoneluokka oli toki koko ajan avoin, ja siellä tilanne oli parempi. Koneilla oli xp:t ja ne toimivat kiitettävästi ja hyvin, joskaan mitenkään ei valvottu niiden käyttöä, ja suurta hupia tuotti terrorisoida koneen asetuksia niin, että vaikkapa hiiri kulki toivottoman hitaasti.

Tietokoneluokan naapuriluokka oli myös tietokoneluokka, mutta yleisöltä suojattu. Tämä johtui siitä, että siellä oli kolmisenkymmentä arvokasta läppäriä, joita ei niitäkään sopinut päästää vapaille käsille. Niitä siis käytettiin muutama kerta viikossa, kun joku opettaja tarvitsi tietokoneita luokalleen, eikä valinnut sitä avointa luokkaa parempien koneiden kera.

Kukaan ei koskaan siirtänyt kannettavia pöydiltään, eikä tarina kerro, onko sen suhteen tähän päivään mennessä parannettu.

Vielä on se oleellisin mainitsematta koulun teknologiauudistuksista. Kaikkiin luokkiin hankittiin kuvaheittimet, siis jotain 40 laitetta. Niitä sellaisia kameroita, jotka kuvaa pöytää, ja lähettää kuvan videotykille, joka sen heijastaa kankaalle. Näiden oli tarkoitus korvata kalvokoneet, mutta eipä tässä paljoa edistytty. Opettajat eivät jaksaneet historian- ja matematiikanopettajaa lukuunottamatta opetella laitteita, vaan käyttivät kalvoja vanhaan tapaan... Toisaalta, niin matikanopettajakin käytti, nyt hän vain piti kalvoja valkoisen paperin päällä, ja heitti ne videotykillä seinälle. Kehitystä?

Periaatteessa opettajakunta oli oppimiskykyistä. Keski-ikä opettajilla oli pieni, paljon suhteellisen nuoria joukossa, ja oikeastaan voidaan sanoa, että eniten teknologiasta innostuneet oli niitä vanhimpia. Jokin vaan ei täsmännyt, uusia laitteita ei otettu käyttöön. Luulisin, että syynä oli osin se, että laitteita vaan tuotiin luokkiin, ilman että opettajakunta olisi mitenkään osallistunut yhdessä niiden hankintaan.

Ja tällainen oli minun teknologian lumoissa oleva lukioni. Tarinaa voidaan pitää varoittavana, miten ei kouluissa kuuluisi toimia. Kiitos.