Noniin, mediavalta sikseen, palataan viime luentoon.

Kuvien merkitys on jotain, mitä itse olen miettinyt paljon, ja johon yritän kiinnittää huomiota. Kuinka moni osaa hahmottaa, mihin suuntaan Lucky Luke kulkee seikkailun päätteksi, kun aurinko laskee?

Ohimennen huomauttaen, Timo sanoi luennolla, että auto palaa takaisin kulkiessaan oikealle, mutta eihän se niin mene. Kun auto (tai satunnainen ihminen) menee oikealle, on matka eteenpäin, siis pois sieltä missä olikin. Erityisen tehokkaasti tämän näkee lukiessa esimerkiksi Lassia ja Leeviä, jonka piirtäjä on kiinnittänyt paljon huomiota liikkeen kuvaamiseen. Lassi juoksee oikealle, oikealle, oikealle ohi ties minkä ympäristön, kiipeä puuhun, ottaa lipun, ja juoksee vasemmalle, vasemmalle, vasemmalle, ja tulee takaisin mistä lähti. Vasemmalle palataan, pidemmätkin sarjakuvat hyvin tyypillisesti päätyvät näin.

Toisaalta jäin kaipaamaan kuvan suuntien huomionnissa sitä, kuinka kuva on ahdistava kulkiessaan alaoikealta ylävasemmalle, jos kuvan alakulmassa joku katsoo toiseen yläkulmaan, on ero aivan valtava puolen suhteen. Minä olen huono uskonnossa, en muista kenelle Jumala kätensä ojentaa, mutta se tulee yläoikealta alavasemmalle, kaksisuuntaisesti. Sen sijaan joku, joka katsoo ylävasempaan tuntuu vain odottavan jonkin iskevän päälle.


Toisaalta harmittaa, kuinka luento keskittyi vain paikallaan olevaan kuvaan. Aikaa ei tietenkään ollut, liikkuva kuva nimittäin olisi äärimmäisen mielenkiintoista näistä samoista näkökulmista. Kuinka usein elokuvassa johdetaan harhaan kuvalla? Mihin suuntaan tapahtumat elokuvissa kulkevat? Ampuvatko poliisitarkka-ampujat samaan suuntaan kuin salamurhaaja-tarkka-ampujat?

Elokuvissa toisaalta on paljon täysin erilaista kuvatulkinnallista säännöstöä. Kuuluu katsoa ensimmäiset sekunnit, ja niiden pohjalta saada kuva loppuelokuvasta. Tuntemattomassa sotilaassa kasaantuu pilviä taivaalle. American beautyssa roskanpala kieppuu tuulen viemänä ympäriinsä, rumana ja kauniina, oleellista taitaa olla kuitenkin se, ettei roska itse vaikuta liikkumiseensa.

Hyvä on, taidan jättää luentoanalysoinnin tällä kertaa tähän.

Tai ei, mainitsen vielä, että minulle kuvan tulkinta on siinäkin tärkeää, että kuvataidetta harrastaessa pitää osata jotenkin ottaa huomioon tulkitseva puoli. Aina voi piilottaa viestin, tai sitten voi vain kehittää pisimmälle sitä mihin kuitenkin huomiota kiinnitetään. Nyt minä hiljenen (enkä vielä laita viimeistä kuvaani esille, koska se nyt vain ei ehtinyt valmiiksi).