Minua kehotettiin lisäämään merkintä blogiin... Hmm, minä siis kirjoitan jo toisen merkinnän putkeen kehotuksesta? Noh, olisi tässä kai aikakin taas välillä, vaikka minä kyllä odottaisin kommenttejakin tällaisen toiminnan vastapainoksi :P

Noniin, mikä on mielenkiintoista? Torstaina olin Hämeenlinnassa, se ehkä ei, mutta paluumatka kyllä. Junassa oli neljä helsinkiläisteinityttöä ja elämän seikkailu, ainakin kolme niistä meni pummilla, vaikka mahdollisesti neljäs kappale oli maksanut lipustaan. Kaljaa oli mukana jonkin verran, vaikkakin näin lähinnä sen pullon jonka kaatoivat penkille. Ulkovaatteita eivät näyttäneet mukanaan kantavan, ja oli vähän surullisen näköistä hmm...

Onko tämä nyt mielenkiintoista? No ei se kai olekaan. Perjantaina jätin sitten maalaamatta hyvistä aikeista huolimatta, luin sen sijaan paljon Watchmenia, ja se on loistava. Tai Loistava.

Lauantaina Miksulle, ja junamatkan lisää kyseistä sarjakuvaa. Se ei lopu koskaan, 360 sivua sarjakuvaa on ilmeisesti aika paljon. Jyväskylään päästyäni menin bussilla päätepysäkille saakka, ja takaisin keskustan suuntaan mennessä osasin jo nousta oikealla pysäkillä (puhelimessa käskettiin nousta bussista).

Sitten käytiin kaupassa ja juteltiin ja verkkopelattiin ja tehtiin ruokaa ja verkkopelattiin. Voitin Miksun Lierossa ja Wormsissa ja Warcraftissa ja vaikka missä. Oikeasti ehkä en ihan, miksu voitti viimeksi mainitun, ja Lierossa voitti vuorotellen kumpikin.

Angst, tämä merkintä on tylsä ja yrittää liikaa äh.

Tänään lopulta maalasin kuvan, mutta sitä en vielä pääse laittamaan esille, ehkä ensi viikolla.

Tänään piirsin kuvan, täytin sillä haasteen, se on Maanantain henki, mutta sen nimi on Kahleista.



Oikeasti siinä on neljä kuvaa, mutta vain yksi pieni hetki. Mitä se kertoo minusta ja maanantaipäivistä? En tiedä. Huomenna on koulua ja se hämmentää hmm.

Nojoo, yritän keksiä jotain järkevää sanottavaa seuraavaan merkintään.