Ainekset:

Purkki keittoa
Jotain sekaan, porkkanaa, lihaa, tuorejuustoa
Mausteita, esimerkiksi sipulia, valkopippuria ja valkosipulia
Hamppujauhot lisäävät ravintopitoisuutta ja tuovat mukavan lisän

Valmistelut:

Vietä viikko syöden runsaasti, ihanteena on viisi ruokaa päivässä, aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Tämän jälkeen paastoa päivän ajan. Älä syö mitään kun heräät, älä syö mitään päivällä. Kun tulee ilta, ehkä noin kahdeksan aikoihin, leivo leipää tai mene läheisen ravintolan pihalle, jotta saat ruuan hajun luoksesi. Itse ruuan laittamisen voit aloittaa noin kymmeneltä.

Valmistus:

Kuullota sipulia kattilan pohjalla hetki. Heitä sekaan purkin sisältö sekä kaikki mitä kattilaan haluat, sekä pari desilitraa vettä. Kuumenna ja sekoita kunnes kiehuu. Nosta kattila jäähtymään ja vetäytymään ruokapöytään, avaa kansi niin että tuoksu täyttää huoneen. Kata pöytä kaikessa rauhassa, mikäli leivoit leipää, halkaise leipä ja valmista se makusi mukaan. Sammuta valot ja sytytä kynttilöitä. Kun et keksi enää mitään viivyttelyn syytä, siirrä osa keitosta varovasti lautaselle (annoksia on kaksi, voit syödä itse molemmat). Nauti tuoksusta ennen kuin syöt. Näin varmistat, että lautasellasi oleva väljä sotku ei ole mitään tavallista jokamiehen rokkaa ja vältät sitäpaitsi polttamasta kitalakesi.

15. taivaan keitossa rituaalit ovat kaikki kaikessa. Nauti sopivaksi jäähtynyt keitto.