Aion nyt puhua peleistä. Ja kun sanon peleistä, tarkoitan konsoli- ja tietokonepelejä, en niinkään lautapelejä, vaikka jollain ilveellä jotkin dvd-lautapelikauheudet kai voisi mahduttaa tämän aiheen alle nekin. Joka tapauksessa siis...

Haluaisin esittää väitteen, että pelit ovat vahvin mahdollinen kerronnan, tai tarinanvälityksen muoto. No, sanotaan että ne voisivat olla, niillä on kovin potentiaali. Lähinnä tämä johtuu siitä, että ne on pohja jolla pystytään helposti ja tehokkaasti yhdistämään noin kaikki muut mediapohjat. Musiikkia? Miksi ei, ylipäätään audio toimii ihan hyvin. Tehokkaita kuvia, paikallaan pysyviä sellaisia? Toki, tällaisia näkee peleissä aika jatkuvasti siinä missä elokuvassa ei ole varaa pysähtyä sellaisia tutkimaan. Liikkuva kuva on ymmärrettävää, ja tekstiäkin voi laittaa suuressa määrin, vaikka ei sentään aivan yhtä suurelti kuin kirjaan.

Sitten on toki vielä pelin oma elementti, eli interaktiivisuus. Tämä muun muassa antaa vahvuuden pelille, mitä elokuvalla ei ole, asioita voi tehdä omaa tahtiaan. Erityisesti kauhugenressä tämän etu näkyy, kauheimpia hetkiä on ollut ne kun on istunut pimeässä huoneessa myöhään yöllä ja miettinyt, uskaltaako kiertää nurkan. Odottaa voi ikuisesti, mutta mitään ei tapahdu ennen kuin itse astuu ovesta tai tekee jotain muuta. Samaistuminen on helpompaa, kun hahmo on oikeasti itse ohjattu.

Toisaalta, joku viaton tai tärkeä kuolee. Ja se olisi ollut estettävissä. Elokuvissa ja kirjoissa sankari suree ja katsoja/lukija suree sankarin kanssa, asettuu samaan asemaan. Pelaaja sen sijaan on Itse syyllinen, se mikä on tapahtunut on Pelaajan tekojen seurausta. Tämä toimii monesti silloinkin, kun pelaajalla ei edes ole mahdollisuutta pelastaa uhria, siltikin sitä on itse syyllinen. Useasti monesti sitä joka tapauksessa ottaa tallennuksen yrittääkseen uudestaan, jos onnistuisi pitämään sen jonkun hengissä.

Väite on vahvalla pohjalla (näin väittäisin), mutta kyse on silti potentiaalista. On kyllä pelejä, jotka ovat tehneet hyvinkin vahvaa vaikutusta, mutta silti jotkin kirjat ja elokuvat yhä ylittävät kokemuksena kaikki mahdolliset pelit. Kyse onkin siitä, että potentiaalista pitäisi ottaa enemmän irti, pitäisi yhtä aikaa rikkoa rajoja ja tehdä uutta (sillä tällä tavoinhan aina vahvoimmat kokemukset tuotetaan, täydellä odottamattomuudella) ja ottaa irti kaikki kaikesta. Pitäisi luoda musiikit jotka kuljettavat pelaajaa juuri oikeaan tunnelmaan ja jotka muuntuvat pelaajan valintojen mukaan, pitäisi luoda käsikirjoitus joka sisältää vaihtoehtoja vaihtoehtojen perään niin, että peliä voi pelata kymmeniä ja kymmeniä kertoja ja aina löytää uutta. Samalla tekstin pitäisi olla taidolla kirjoitettua, sellaista että jokaisen tekstinpätkän mieluusti lukee, sellaista että dialogi tuntuu aidolta ja luontevalta, motivaatiot ymmärrettäviltä (ellei kyse ole jostakusta, jota vaan ei ole tarkoitus ymmärtää), pitäisi olla oikeita valintoja ja tuntuvia seurauksia. Tietenkin mukaan pitäisi myös mahduttaa asioita joita vaan ei voi muuttaa.

Pitäisi kerätä toimivimmat kerronta- ja tehokeinot kirjojen ja elokuvien ja pelien joukosta ja luoda montaasi jollaista ei ole nähty. Tehdä kokemus joka jättäisi sanattomana haukkomaan henkeä ja nielemään kyyneliä, sellainen että olisi pakko pitää se muutaman tunnin tauko hiljaisuudessa, ennen kuin keksii aloittaa pelaamaan alusta.

Moista peliä odotellessa voitaneen mainita muutamia, jotka ovat päässeet eri osa-alueilla muita pidemmälle. On esimerkiksi Planescape Torment jonka polveileva ja muuttuva dialogi on vailla vertaa, on Falloutit joissa eri valintojen määrä on valtava, on Braid joka on visuaalisesti kaunis ja jossa musiikki ja teksti toimii, on myös Portal, jonka minimalistinen tarina vie mukaansa ja pakottaa pelaajaa tekemään ikäviäkin valintoja, on Metal Gear Solid, jonka henkilöt ovat ymmärrettäviä ja koskettavia, melko lailla pysyvän vaikutuksen jätti kun ensimmäisiä kertoja kuuli harmaaketun viimeisen puheen.

Kun nämä kaikki lopulta yhdistäisi, sitten voisi pelata ja voisi pelata uudestaan. Ja odottaa seuraavaa vastaavaa tyytyväisenä.