Kun kirjautuu meseen ja huomaa saaneensa offline-viestinä youtube-linkin, niin sitä tietää, että sen linkin takana on jotain hienoa. Ja harvemmin se tunne pettää, ei oikeastaan nytkään.

Näin siis kävi, minulle oli linkitetty tämä hienous. Aika mahtava ja hieno, sitä kautta päädyin katsomaan myös tämän ja tämän, minkä jälkeen oli jo selvää, että kyseessä on ihan oma hieno meeminsä, omine sääntöineen kaikkineen. Sanottakoon, että viimeisen linkin takana oleva on aika surullinen. Toisaalta myös tämäkin on, mutta toisaalta siinä on jotain suurta hienoutta taustalla (huolimatta, että se on tehty huonosti, että siinä toistetaan samoja pätkiä monesti ja jopa sorrutaan näyttämään mustaa, silti on hienoutta taustalla).

Ei minulla oikeastaan muuta tällä erää. Nukkumaan voisin.