Hyttyset ovat olemassa, jotta kauniita hetkiä elämässä olisi hieman vähemmän, tai että ainakaan ne eivät olisi aivan liian kauniita. Tästä johtuu, että metsän ollessa kauneimmillaan ainakin seitsemän pientä lentävää olentoa yrittää vähentää tunnelmaa parhaansa mukaan. Metsän hiljaisuuden rikkoo tehokkaasti sietämätön korkea ininä, tai viimeistään se läimäisy joka osoittaa että nämä pistiäiset ovat valmiita uhraamaan henkensä tavoitteeseen päästäkseen.

On näet niin, että hyttysissä asuu pahuus. Se ei asu niiden sydämissä, sillä hyttysillä ei edes ole sydäntä, niiden sisus on pelkkää synkkää pahuutta ja pahuutta ne myös ruokkivat verta juodessaan. Sen vallassa eläminen ei ole kevyttä, itse asiassa hengen uhraaminen lienee lähinnä helpotus hyttysten elämään.

Hyttyset syntyvät, kun unelmat särkyvät. Kun unelmat jäätyvät siiviltään ja putoavat, niiden sirpaleiden välissä kaikuu jo hyttysten korkea ininä ja pimeän tullen näitä varjon olentoja sikiää. Mitä suurempia ja kauniimpia unelmat, sen enemmän hyttysiäkin. Se, miksi hyttysiä löytyy niin paljon kosteilta alueilta ja korkeasta heinikosta johtuu taas sammakoista, sillä tällaisilla alueilla sammakot parhaiten viihtyvät ja kenellä niin paljon särkyneitä unelmia olisikaan paitsi niillä.

[kuvitelkaa tähän kuva, kaksikin ihmistä piirsi minulle hyttysiä, mutta kovasti olen nyt kadottanut ne]

Kuinka monta sammakkoa on onnistunut houkuttelemaan neidolta suukon prinssiksi muuttumatta, kuinka moni sammakko on etsinyt aurinkoa sitä koskaan kaivon pohjalta löytämättä? Liian moni, mutta nämä eivät oikeastaan ole tämän merkinnän alaisia kysymyksiä. Niistä voin puhua lisää myöhemmin, esimerkiksi merkinnässä 45.

Mikäli koette ikinä tuntemuksen, että hyttysiä olisi ollut lapsena vähemmän, on tässä syy esillä ja selvä: silloin oli pahuutta vain vähemmän maailmassa. Haaveilkaa siitä päivästä - taistelkaa sen päivän eteen - kun voitte kertoa omille lapsillenne tarinoita hyttysistä, kun muuta keinoa heidän ei ole hyttysistä tietää. Sitä aikaa odotellessa.