On mahdollista että jokunen ihminen huomasi puuttuneen merkinnän viime torstailta. Kyseessä ei tietenkään ollut virhe tai vahinko, ei minkäänlainen unohdus tai kämmi. Itse asiassa asian selittäminen vaatii tarpeeksi paljon vaivaa, että sille omistan koko tämän viikkoisen tosiasian. Kyseessä on siis totuus puuttuvan merkinnän takana. Mitä tapahtui tosiasialle 17?

Haluaisin aloittaa huomauttamalla, että tietokoneongelmien vuoksi tämän viikkoisesta merkinnästä puuttuu kuvamateriaali, nimittäin vanha kone teki tenän ja uusi on taas alla, ja en ole vielä kuvankäsittelyohjelmaa saanut siirrettyä. Tosin kuvamateriaalia on olemassa, siispä aion vakaasti lisätä sen tähän vielä myöhemmin ja jos näettekin jotain kuvia alapuolella, niin voitte vain tyytyväisesti olla huomioimatta tämän kappaleen verran tekstiä. Jatkakaamme.

Joku on saattanut jo tähän mennessä arvata, että en itse asiassa herää aikaisin aina torstaisin blogiini kirjoittamaan. Blogini antaa minulle luvan määrittää ajankohta etukäteen milloin teksti ilmaantuu näkyviin. Toisaalta halutessaan voisi myös kirjoittaa merkinnän myöhässä ja asettaa sen ilmaantumaan aiemmin kuin se oli kirjoitettu, niin että se näyttäisi olleen jo ajoissa paikallaan, mutta sellaistahan ei toki tehdä ja minä en ainakaan koska paheksuttavaa olisi moinen.

Niin, siis merkinnät ovat olemassa jo ennen kuin ne ilmaantuvat paikalleen. Mutta jos jättää merkintöjä yksin virtuaaliverkkoon väräjämään, on syytä tiedostaa riskit. Silloin ei pelko ole niinkään monnit, vaan muut olennot, pelottavat yön ja päivän olennot jotka on tehty sähköstä. Minä en nyt varoittele sen enempää hakkereista kuin kalastajistakaan, sen asian on media ja kaikki mahdolliset opetuskanavat ihan hoitanut, niitä kyllä osataan varoa. Minä puhun nyt suuremmista vaaroista.

Niin, tosiasian nro 17 söi virtuaalinen hirvi. Ja se oli hirveä hirvi. Vain hetkeksi jätin vahtimatta merkintääni ja kun palasin paikalle, ei sitä ollut ja hirvi poistui paikalta huuliaan nuollen. Merkinnän kuulematta jääneet nyyhkytykset maistuivat vielä ilmassa kun juoksin hirven perään vain nähdäkseni sen katoavan hiljaksiin jonkinlaisesta näkymättömästä portista. Sarvet edellä se poistui paikalta ja lopulta viimeinenkin irtonilkka katosi silmien tieltä.

Toki on lähinnä onni onnessa, että en sitä kiinni saanut, sillä sittenhän olisin vasta pulassa ollut. Ei sillä että virtuaalihirvi esimerkiksi virtuaalikarhulle kauheudessa pärjäisi (silloin kun virtuaalikarhu havaitaan, ei suinkaan tehdä valtakunnallista hätätiedotetta, sillä tätä karhua Ei haluta ketään katsomaan) mutta jos haluaa miettiä millaista vaivaa ikävämmät virukset tai madotkin aiheuttavat, niin alkaa saada jo kuvaa. Hirvet ovat nimittäin aika paljon isompia kuin virukset ja madot, ja tietoturvan lisäksi uhattuna olisi ollut henkilöturvakin.

Merkintä oli joka tapauksessa mennyttä ja sen vuoksi pidettiin viime torstain myös hiljainen hetki. Pitäkäämme nyt yhdessä toinen. Hiljaa voi olla myös vaikka siksikin, että taas yksi virtalähde on poistunut taloudestamme. Paljon surua on siis ilmassa täällä. Eikä se suru ole tehty sähköstä.

Seuraavassa taiteilijan näkemys virtuaalihirvestä. Valokuvakin on olemassa, mutta blogiini en uskaltanut sellaista laittaa esille, sillä en toivoisi houkuttelevani otusta tänne. Tässä linkki valokuvaan, avaaminen omalla vastuulla!