Pelkään kohtaloni puolesta. Tunnen putoavani yhä syvemmälle outojen kummajaisten maailmaan. Toissaviikolla oli kokhtaaminen virtuaalihirven kanssa, tällä viikolla kohdalle osui jotain kauheampaa. Sillä tämä olento ei ole tehty sähköstä, eikä se elä verkossa. Kohdalleni on sattunut jonkinlainen kyberneettinen jäniseläin, siis kyborgipupu.

Ensimmäisen kerran kohtasin olennon poistuessani asunnoltani joku päivä sitten. Nykyään kannan kameraa mukanani menin minne vain, ja sainkin napattua kuvan olennon irvistyksestä kun se tuijotti minua. Pitkään seisoimme toisiamme mittaillen, ennen kuin pupu loikki pois. Toivoin tämän olevan viimeinen kohtaamisemme, mutta toiveeni osoittautui turhaksi.



Päivää myöhemmin kävellessäni bussipysäkille huomasin sen taas. Oliko se mennyt puun taakse piiloutuakseen minulta? Piiloutuakseen muilta paikallaolijoilta, jotka eivät toden totta tuntuneet kiinnittävän olentoon mitään huomiota. En tiedä. Nousin bussiin ja poistuin paikalta mahdollisimman nopeasti.



Päästyäni kaupungille vilkuilin vainoharhaisesti ympärilleni ja huokaisin helpotuksesta. Pupua ei näkynyt missään. Päätin silti pelata varman päälle ja suuntasin matkani juna-asemalle. Piiloutuisin. Ilma oli hyvä ja mieleni jo hieman parani, olento alkoi kadota ajatuksista. Vaan sitten saavuin juna-asemalle ja tunsin niskalihasteni jäykistyvän. Jälleen vaikutin olevan ainoa joka sen näkee, muut kulkivat liiaksi katse maassa.


Pakenin ensimmäiseen junaan joka lähti ja otin suunnan etelään. Yritin keksiä paikkaa mihin voisin päästä turvaan ja ensimmäisenä mieleeni tuli kotini. Vaan kun juna saapui Hämeenlinnan asemalle, kävi selväksi etten ollut yksin ajatusteni kanssa. Pupu odotti minua siellä ja tuntui tuijottavan minua kuin pilkaten. Enää se ei edes vaivautunut piiloutumaan. En noussut junasta vaan jatkoin matkaani.



Nyt olen piilossa Lappeenrannassa. En ole nähnyt olentoa enää Hämeenlinnan jälkeen, mutta pelkään että se vielä löytää minut. Tai ehkä se vain haluaa minun pysyvän poissa kotiseudultani, en tiedä. Yritin selvittää olennon alkuperää ja käännyin siksi wikipedian puoleen, sehän on luotettavin tietolähde minkä helposti löytää. Löysinkin artikkelin kyborgipupusta eikä se suinkaan laimentanut huoltani.



Artikkeli oli huonosti kirjoitettu, mutta siitä ehti ymmärtää tarpeeksi nähdäkseen, että kusessa oltiin. Sitä ei oltu nähty vuosiin ja aina kun se oli nähty, katoamistapauksia seurasi. Oliko se jonkinlainen palkattu ammattitappaja? Oli mikä oli, kauhuni vain kasvoi nähdessäni sivun katoavan wikipediasta. Kuka sen poisti, pupu itse? Saattoiko se nähdä liikkeeni verkossa? Oliko toimen takana joku muu, onko ympärilläni salaliitto? Edes wikipedian historia ei myönnä, että sivua olisi ikinä ollutkaan. Ainoa todiste on kuvakaappaukseni.

Toivon mukaan jatkamme viikon päästä.