Torstaina teimme päätöksen mennä elokuviin perjantaina. Tarjonta tutkittiin, ja eteen osui suuri dilemma: X-miehet vol. 5 vai Karibian piraatit vol. 4. Lopullinen päätös oli pitkälti aikataulullinen, Karibian piraatit tulivat sopivampaan aikaan.

Täytyy sanoa, että neljänneksi osaksi ei missään mielessä huono räpellys. Myönnettävä on, että elokuva oli melkein koko ajan hieman keskinkertainen, mutta se ei oikeastaan missään kohtaa ollut huono ja joissain kohdissa se jopa loisti. Henkilöiden kanssa oli tehty erinomainen ratkaisu karsia suurin osa aiempaa väkeä pois, jäljellä oli vain kolme oikeasti kiinnostavaa ydinhahmoa +cameoapina. Tällä säästyttiin suurelta määrältä väsymystä josta toinen ja kolmas elokuva kärsivät. Toisaalta, kolmannen elokuvan suurimpia ongelmia oli valmiiksi katettu pohja, joka muun muassa pakotti hirveään tursasratkaisuun, jonka välttämiseksi ainoa keino olisi ollut ratkaista asia lopullisesti jo kakkosleffassa. Tässä elokuvassa pohja oli puhdas, tekijät saivat vapaasti lähteä rakentamaan haluamaansa suuntaan.

Elokuvan suurin ongelma lienee Mustaparta, merirosvo jota kaikki merirosvot pelkäävät, joka jo pelkällä olemuksellaan pystyy hyydyttämään onnistuneen kapinan. Nimittäin hahmo ei ole pelottava, eikä syvällinen. Elokuvassa nähdään kuinka muut merirosvot pelkäävät Mustapartaa, mutta ei nähdä syitä. Mustaparran motivaatiot jäävät laihan oloisiksi. Mustaparta ei ole kiinnostava, missään kohtaa. Mustaparta on myös taikuri, jota ei selitetä sen suuremmin millään. Mustaparralla on zombiupseereja, joiden virka jää vähäiseksi, oikeastaan niiden ainoa tarkoitus on toimia edes jonkinlaisena pakotteena, jolla Mustaparta saa ketään tekemään mitään. Toisaalta, sitten elokuvassa on espanjalaiset, jotka vaikuttavat vähän siltä, kuin heillä olisi ollut suurempikin rooli joka jäi leikkauspöydälle. Espanjalaiset näytetään tehokkaina ja pelottomina, elokuvan ensimmäiset kasvot annetaan jopa espanjalaiselle upseerille. Ja sen jälkeen espanjalaisille ei kasvoja annetakaan, eivät toimi sen enempää varteenotettavina vihollisina kuin tykinruokanakaan.

Elokuvan vahvuus on ehkä hieman hankala asia keksiä. Soundtrack ei oikein pelannut, sen kohdalla liikaa nojattiin vanhaan ja uusi puoli ei ollut mieleenpainuvaa. Toiminta oli pitkälti samanlaista kuin mihin aiemmista elokuvista on totuttu, eli oikein hauskaa katsottavaa, kun taistelut olivat jonkinlaista luovaa akrobatiaa lähinnä. Henkilöiden välit eivät aina oikein tuntuneet aidoilta. Ehkä parhaimman roolin teki Geoffrey Rush Barbossana, tämä on toisaalta aina osannut hommansa. Oliko hän elokuvan vahvin kohta? Ehkä. Merenneito ja pappi -sivujuoni oli mukavaa seurattavaa, vaikka jäi etäiseksi sekin (oliko sillä papilla nimi? Merenneidon nimi toki sanottiin kerran ja se jopa jäi mieleen, kun kerta sen nimi oli lähinnä väännös merenneidosta (Syrena), mutta en kuolemaksenikaan keksi papille nimeä). Oikeastaan tässä kai elokuvan ongelma, mihinkään ei oikein tartuta kunnolla.

Okei, eli vahvaa kohtaa ei ole. Mutta elokuva on tasapaksunakin oikeastaan koko ajan ihan miellyttävää seurattavaa, koskaan ei tule oloa että ei haluaisi katsoa tätä. Elokuvan jälkeen ei mitenkään jäänyt oloa, että olisipa valinnut sen toisen elokuvan. Tämä oli ihan hyvin käytetty kaksi ja puoli tuntia elämästä. Sanoisin, että kannattaa katsoa jos ei parempaa tekemistä ole.

Ei minulla ehkä muuta.