Edellinen merkintäni sisälsi näkökulmia, joita voinee pitää jonkinlaisena väkivaltaisuuden myötäilynä? En tiedä, mutta haluan kuitenkin nyt syventyä hieman enempi vielä viihdeväkivaltaan. Lähinnä elokuvassa, koska se on minulle tutuin media. Aloitetaanpa henkilökohtaisista näkökulmista.

Minä en hyväksy väkivaltaa. Se on huono ratkaisu oikeassa elämässä, aina. Väkivalta synnyttää väkivaltaa ja murhetta ja mitä kaikkea. Väkivallasta nauttiminen iljettää minua, mutta toisaalta aika monenlaisesta vallasta nauttiminen iljettää. Ei ehkä kaikenlainen, itsekin pidän tietynlaisesta vallasta ryhmätilanteissa, mutta ei siitä sen enempää. Minä pidän tietynlaisesta väkivallasta mediassa. Asioita on voitava käsitellä ja toisaalta väkivallan purkaminen eiväkivaltaisesti on tervettä, siinä missä sen fyysinen purkaminen ei itse asiassa ole (tästä on ollut jotain tutkimuksia, se että hakkaa esim. tyynyä kiukkua purkaaksesi tekee ajan kanssa vain vähitellen yhä väkivaltaisemmaksi ja niin ees päin). Se, että en pidä tosielämän väkivallasta vaikuttaa myös mediamieltymyksiin, nimittäin pidän vain epärealistisesta väkivallasta.

Romanttisessa komediassa tai muussa vastaavassa draamassa harvemmin nyrkit heiluu. Mutta elokuvan lopuksi luuseri joka on muuttunut sankariksi saa heittää yhden iskun mulkun naamaan. Mulkku romahtaa alas, ehkä suihkulähteeseen tai puskaan tai sitten ihan vaan maahan ja jää hieromaan hämmentyneenä naamaa, miten tämä oli mahdollista. Ihmiset ympärillä nauravat ja sankari kävelee naisen kanssa pois tilanteesta. Täydellisen epärealistista ja toisaalta kovasti kliseistä. Kliseet on tavallaan pakko olla osin, genren konventiot vaativat hyvin tiettyjä ehtoja ja asetelmia ennen kun hyvä tyyppi saa lyödä ketään, muuten hyvä tyyppi olisi väkivaltainen, sen sijaan että olisi lopulta vaan toteuttanut hieman oikeudenmukaisuutta. Olennaista on, että turpiin saanut ei vuoda verta, paitsi ehkä vähän verta voi suusta sormella esiin ottaa, se ei myöskään jää makaamaan ja joudu sairaalaan, varta vasten näytetään kuinka se on yhä kunnossa.

Sitten on valtava kirjo komedioita jotka eivät ole sillä tavoin realistisia, joissa aivan kaikki tapahtuu tavoilla joita ei kukaan uskoisi todellisessa elämässä. Kauheasti erilaista slapstickiä tai nöyryytyshuumoria tai milloin mitäkin. Näistä en niin perusta. Näissä on myös väkivaltaa, sellaista joka aiheuttaa vastaanottajalleen hassuja ilmeitä, mustelmia tai puuttuvia hampaita jotka myöhemmin on paikallaan taas, aristavia takamuksia (sillä komedian nimissä kun mies raiskaa miehen, se on hauskaa). Erityisesti viimeisimmän maininnan vuoksi nämä menevät hieman epämääräiselle puolelle, etenkin jos väkivalta on yhä uskottavan näköistä.

Mutta sitten on kuolemattomat miehet, sekä kuten edellisessä merkinnässä huomautin, vähitellen myös naiset. Tyyppejä jotka ottavat iskun vastaan ja lentävät 12 metrisen ilmalennon ja jatkavat hakkaamista. Tällaisissa tilanteissa väkivaltakin on jälleen hauskaa, mutta eri tavalla. Nyt ei naureta sille, että tyyppi menetti hampaita tai tuli raiskatuksi, ei missään nimessä. Nyt nauretaan sille että se lensi sen 12 metriä ja on ihan kunnossa, täysin epäuskottavaa ja absurdia. Kenestäkään ei tule verta eivätkä ne mene mustelmille, enintään vähän hikiseksi ja lopullinen kuolema tapahtuu vasta ruumiinosia irroittamalla (jostain syystä kädenkin irrottaminen usein kelpaa) tai lävistämällä terävällä esineellä tai räjäyttämällä. Vaihtoehtoisesti myös niskan murtaminen kelpaa, kunhan siitä kuuluu hyvin kova ääni.

Kolmen kaltaista väkivaltaa, ensimmäisen hyväksyn elokuvakonvention nimissä, toinen on lähinnä surullista ja viimeaikaisia kreisikomedioita en suostu edes katsomaan enää. Kolmannesta nautin. Sitten on neljäs tyyppi, jonka helposti tulee ajatelleeksi lähinnä kauhun ja trillerin keinoihin. Nimittäin väkivalta josta jälkiä jää ja joissa jälkiä tehdään tarkkaan ja yksityiskohtaisesti. Perusgoren lisäksi on eyegorea ja fingergorea. Kidutetaan ihmisiä katsojien iloksi. Tässä kohtaa minun ymmärrys lakkaa enkä taas enää usko tämän olevan missään määrin tervettä. Zombeja ei lasketa, ne voi mennä palasiksi kun eivät ne kidu tai ole edes elossakaan.

Suurin ongelma tulee vastaan siinä vaiheessa kun median ja todellisuuden rajat hälvenevät. Tai toisaalta mielikuvituksen ja todellisuuden. Minäkin saatan ajatella että joku ihminen ansaitsisi turpiinsa, mutta siinä kohtaa tiedostan kyseessä olevan media-ajatusmaailma, että ansaitseminen oikeastaan tapahtuu jollain mielikuvituksellisella tasolla vain. Ei millään minkä pitäisi toteutua. En minä oikeasti tiedä, onko ne median päähäni asettamia ajatuksia vai jotain mikä ihmisessä luonnostaan on, sitä varten pitäisi osata vähän enempi sosiaalipsykologiaa. Mutta tiedostan tämän olevan okei päässä. Jotkut ihmiset ovat vähän harhalla tästä ja siirtävät ajattelutavan konkreettisiin tekoihin. Siinä kohtaa ollaan menty väärän puolelle ja aletaan etsimään syyllisiä, miksi tämä ihminen on tällä tavoin vialla päästään? Johtuuko se mediasta? Ja jos niin mistä mediasta? En tiedä, mutta haluaisin ajatella että epärealistista väkivaltaa voi seurata ilman että tulee tarve jakaa realistista mediaa, enempi se vika lienee jossain muualla.

Sitten tulee toisenlainen hämärtyminen. George Bush on mulkku kuin suoraan niistä romanttisista komedioista. Ja kun lopulta oli senkin hirmuvalta taittumassa ja joku heitti sitä kengällä niin väki hurrasi, toivoi että kenkä vielä olisi osunut tai ehkä ei, mutta ainakin pitivät ihan ansiokkaana tekona sen heittämistä. Berlusconia joku hullu veti turpaan ja pohtivatpa ihmiset oikeudenmukaisuutta silloinkin. Iloa on ihmisissä jopa herättänyt sekin kun joku heitti Justin Bieberiä vesipullolla. Mitä helvettiä Justin Bieber on tehnyt? Laulanut huonosti. Ongelma kai on siinä, että kun ainoa yhteys näihin ihmisiin on median läpi, niin ne alkavat putoamaan väärään maailmaan, eivät ne ole oikeita ihmisiä joita ei oikeasti saa lyödä, ne ovat mediaihmisiä, niitä jotka saavat ansaitsemansa. Bush meni täysillä läpi, koska siihen ei oikeasti osuttu. Berlusconi vähän vähemmän, koska se on vanha mies joka joutui sairaalaan ja jonka naama oli aika pahan näköinen, yhtäkkiä ihmiset tiedosti että sehän taisi sittenkin olla oikea henkilö. Bieber taas ei suuremmin siitä pullosta vahingoittunut, taas on lupa olla iloinen? Enpä haluaisi olla superjulkkis.

Laitetaan loppukevennys, tästä ei ehkä tarvitse katsella minuuttia enempää, koska on lähinnä vähän tylsää sen jälkeen.