Minulla on jo hetken pyörinyt päässäni ajatus, joka on ollut tarkoitus kirjoittaa sieltä pois. Minä en ole saanut aikaiseksi, ehtinyt, ja se on hiljalleen jo hiipunut. Päätin silti yrittää tavoittaa sitä vielä hieman...

Tarinassa on susi, ja sitten on joko poika, nuori nainen, tai vanha. Toinen puoli vaihtelee, mutta se ei ole tärkeää, tärkeää on tarinan opetus. Kun susi todella tuli, ja sutta huudettiin, ei ihmiset enää uskoneet, eivätkä tulleet apuun.

Kaikki tietävät tarinan opetuksen, ei pidä huutaa hätää, jos ei ole hädässä. Minä olen töissäni katsonut ihmistä, joka on kuin suoraan tarinasta, ja tarinasta avautuu mukavasti kaksi aivan muuta opetusta. Ensinnäkin, joku kerta se susi voi ihan oikeasti olla siellä, joten apuun mennään Aina. Ei se ole selitys, että ei aiemmillakaan kerroilla mitään sutta ollut, niin tärkeää tekemistä ei ole, ettei mentäisi auttamaan toista hengenhädässä (edes vain oletetussa)

Toisena, on syytä miettiä miksi joku huutaa sutta, jota ei ole paikalla. Voitaisiinko jotain tehdä, että hänen ei tarvitsisi? Maailmassa on liikaa yksinäisiä ihmisiä, ja sellaisia joiden ongelmia ei ymmärretä. Jutteleminen jo auttaa, paljon.


Minä olen yhä optimisti, ja minä aion mennä katsomaan kun joku huutaa sutta.