Kun lusikoin pinaattikeittoa, pidän huolen että pureskelen ennen nielemistä. Oikeasti en, se on väärin sanottu, huolen pitäminen on jotain tiedostettua. Asia vain on niin, että en niele pureksimatta. Sen enempää pinaatti- tai kasvissosekeittoa kuin ajatuksiakaan. Ihmisiin on hyvä luottaa, tuskin minullekaan kovin moni valehdella haluaa, mutta kyseenalaistaa saa kaiken. Se ei ole kyynistä tai negatiivista, tuskin edes skeptistäkään. Minä kyllä olen valmis uskomaan asioihin joissa ei ole näennäisesti järkeä, mutta sitä ennen toivon että Joku vastaisi kysymyksiini. Että joku kertoisi Miksi minun pitäisi uskoa juuri siihen asiaan jossa ei ole näennäisesti järkeä, eikä johonkin muuhun.

Alan ymmärtää miksi joku sanoo, ettei tykkää puhua uskonnoista. Minä en tarkoita mitään pahaa ja siltikin saan jonkun pahaistumaan vain kyselemällä. Ei se kivaa ole.

Asia sikseen, minulla on tätä nykyä taas aika hyvä olo. Hallila alkaa tuntua kodilta ja vietin jo ensimmäisen yöni yksin täällä kun yksi kämppis oli jossain ja toinen muualla. Päivällä siivosin asioita paikoilleen, vähensin kaaosta. Ja siirsin tuntikaupalla musiikkia koneelleni lisää, nyt sitä on noin 55 tuntia ja suurin osa siitä on hyvää, joskin myönnettäköön osan levyistä siirtyneen koneelle lähinnä jotta olisi täytenäisempi sarja. Ultra Bra on nyt ensimmäinen yhtye, jonka koko tuotannon olen saanut siirrettyä koneelleni (mukaan lukien tietysti kokoelman kakkoslevyn). Miljoonasadetta taas minulla on ajallisesti ottaen eniten koneellani, yhteensä päälle viisi tuntia.

Olen myös lukenut. Lukenut ja lukenut. Lähinnä valtaistuinpeliä, kovin hidas kirja luettavaksi. Mutta pidin kirjasta, vaikka sitä tuskin hyvän mielen kirjaksi kukaan väittäisi, toi se silti minulle kasan hyvää mieltä. Lähinnä kai siksi että tunnen tekeväni jotain taas, käyttäväni aikaa järkevästi. Luin tänään myös Erlend Loen Supernaiivin, pitkään aikaan en ole päivän sisään kokonaista kirjaa lukenut. Ajoittain kirjoitustapa ärsytti, mutta toisaalta en voi olla rakastamatta kirjaa. Ja yksinkertaisuudestaan huolimatta on päähenkilö kuitenkin myöskin aika suhteellisen rakastettava tapaus.

Ja kirja saa sitä paitsi ajattelemaan. Maailmaa ja asioita, paljon myös ihmissuhteita. Minulla ei ole aavistustakaan miten maailmassa pitäisi seurustelemaan päätyä. Olenhan minä tempun jo monesti suorittanut, mutta se on vain jotain mitä en osaa edes itselleni selittää miten se tehdään. Vähän kuin osaisi etsiä pajunvarvun avuin vettä, se on vain jotain mikä tiedetään miten tehdään. Sitäkö pitäisi mennä jonnekin ja puhua tuntemattomien kanssa kunnes ne ei enää ole tuntemattomia? Kuulostaa ajatuksena hassulta, enhän minä koskaan niin ole tehnyt, lähinnä olen puhunut niiden kanssa joiden kanssa on täytynyt syystä tai toisesta muutenkin asioida.

En minä ole tyttöystävän haussa juuri nyt, enemmänkin pohdin asioita teoriapohjalta. Ihmettelen miksi en tiedä miten jokin tehdään vaikka sen selvästi osaan.

Katsoin välissä elokuvan, Cyrano de Bergeracin. Itse asiassa aikajatkumo on nyt jännä, minä sain Supernaiivin valmiiksi vasta katsottuani elokuvan ja muokkailin jälkeenpäin tuonne aiempaan kohtaan. Mm, elokuva oli loppujen lopuksi aika mainio. Pidin jopa ensimmäisestä kymmenestä minuutista tällä kertaa, vaikka ne viimeksi niin roskaa olikin. Loppua kohden kävi yhä selvemmäksi kuinka tragedia on kyseessä. Romantiikka oli äärimmäisen hyvällä maulla tehtyä ja mies joka ei ollut ansainnut rakkauttaan sai kuollessaan vielä nauttia rakkaudestaan (Sillä ei se mies paha ollut, vain vähän tyhmä).

Noniin... Suosittelen katsomaan elokuvan jos kiinnostaa romantiikka ja runokieli ja keskiaika tms. Supernaiivia suosittelen vähän kelle vain, mutta erityisesti sellaiselle joka on elämässä jumissa ja tarkoitusta vailla (tosin kirja loppui ihan hieman aikaisessa, olisin halunnut nähdä vielä miten tarina etenee Lisen suhteen, mutta se jätettiin nyt aivan arvailun varaan harmillisesti). Ja musiikkina taustalle toimii oikein hyvin vaikkapa Mike Oldfieldin Five miles out. Viimeinen levy lainaamistani parista kymmenestä jota en ollut kuunnellut. Täytti hyvin viimeisen aseman.

Nyt aloittanen uuden kirjan ennen nukkumaan menoa, ehkä käyn vain liimaamassa pari juttua huoneeni seinälle ennen sitä. Satunnaisista laatikoista löytyneitä paperinpaloja jotka kuvaavat mennyttä kaukaista. Sellaisilla voi olla yllättävän paljon arvoa.

Väsyttää.