Luin joskus jotain kasvatustieteisiin liittyvää kirjaa. Siinä oli mielenkiintoinen maininta opiskelusta, nimittäin että yhteiskunta käyttää kouluja työvoimapankkeina. Kun työttömyys on korkea, työpaikkoja ei oikein tarjolla, niin työnnetään ihmiset opiskelemaan ja rohkaistaan kouluissa pysymäänkin hetken. Kun taas työntekijöitä kaivattaisiin lisää, tehdään opiskelijoiden tilannetta hankalammaksi, rohkaistaan ihmisiä ulos kouluista ja työelämään. Nyt elämme jälkimmäistä tilannetta.

Siitä puhutaan hirveästi uutisissa, poliitikot kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, opiskelijat pitää saada nopeammin korkeakoulujen läpi. Ajatus on suoraan kirjasta peräisin, ei siis uusi vaan näin on aina tehty kun on tarvinnut korjata työvoimatilannetta. Ajatus ei toisaalta kuulosta pahaltakaan, jos nyt opintotukea uudistetaankin niin, että pitää saada jopa 5 pistettä kuukautta kohti, niin eihän se ole paljoa mitään. 45 pistettä opintovuoden aikana entisen 44:n sijaan.

Se missä ongelma tulee vastaan, on että opiskelijat on eri mieltä. Itseäni ei ikiopiskelu oikein kiinnosta, voisi vähitellen jo vääntää valmiiksi päinkin opintoja (kyllä siinä vähintään kolme vuotta menee vielä), mutta mutta. Aviisi tuli postiluukusta tässä joku viikko sitten, tuo toinen asukas kun on uusi opiskelija ja kaikki uudet opiskelijat saivat postissa tämän numeron. Huomionarvoista on minusta se, että kun ensimmäisen sivun avaa, niin siellä Tamyn puheenjohtaja antaa terveisensä joissa kehottaa opiskelijoita ottamaan rennosti ensimmäisen vuoden, opiskella ehtii myöhemminkin. Vieressä on päätoimittajan kolumni, jossa on hieman eri sanoilla sama viesti. Pari sivua eteenpäin haastatellaan Helsingin Sanomien päätoimittajaa, entistä Tampereen yliopiston opiskelijaa. Haastattelussa tulee mainittua, että eipä tämäkään suhteellisen korkealle päässyt ihminen ensiksi suuremmin opiskellut, aloitti vasta vähän myöhemmin ja tutki ja etsi.

No niin. Kun aloitin yliopiston, en oikeastaan tiennyt että mihin sitä mennään. Ensimmäisen vuoden opiskelin kaikkea sälää, toinen vuosi meni melkein saman suuntaisesti. Minusta on ihan jees, että on vapaus tutkia ja etsiä, katsoa että mitä sitä tekisi. Kunhan nyt jotain opiskelee. Sen sijaan tämä ajatusmaailmojen kohtaamattomuus vähän epäilyttää. Onko kyse nyt siitä, että opiskelijat haluavat kapinoita ja/tai kokevat etteivät poliitikkojen ja muiden näiden aikuisten ei-opiskelevien ihmisten ajatukset heitä koske? Vai onko ongelma siinä että opiskelijoilta ei kysytä? Vaikea sanoa, mutta ilmeisestikin samalla kun yksi porukka käyttää resursseja tehostaakseen opintorattaita, niin toinen pistää vastaan ja jarruttelee. Kuulostaa resurssien hukalta.